Vietin kesäaitallamme yksin neljä päivää - yksin, jos seuralaisiksi ei lasketa muutamaa kymmentätuhatta mehiläistä ja muita pieniä luontokappaleita. Linkosin loput hunajat, valmistin 24 litraa 60-prosenttista sokerilientä, aloitin talvisyötön ja laitoin varroapunkkia torjuvat Tymol-liuskat pesiin. Syystoimien jälkeen pesät on jätettävä kirjaimellisesti Herran huomaan. Aina tuntuu ihmeeltä, jos ne ovat keväällä hengissä.
Pimeiden iltojen lukemiseksi olin valinnut Paul Austerin kirjan Yksinäisyyden äärellä, jonka kannessa kehutaan, että sen on "Paul Austerin paras kirja". Koska en ole lukenut häntä aiemmin, päätin aloittaa parhaasta päästä. Alkupuoli, jossa hän kertoi isästään, olikin koskettava muotokuva miehestä, jonka elämää leimasi kauhea lapsuuden trauma. Hän tuntui juoksevan sitä koko ikänsä pakoon. Kirjan toisesta osasta en oikein saanut otetta. Se tuntui liian teoreettiselta ja filosofoivalta. Jotkut lauseet, kuten "muistin työ alkaa vasta yksinäisyyden pimeydessä", ovat kyllä komeita. Pitäisi varmaan lukea vielä hänen New York -kirjojaan, että saisi sanoa oikeasti lukeneensa Austeria.
Miksihän joistakin kirjailijoista tulee maailmankuuluja ja toiset jäävät kotimaassaankin juokseenkin tuntemattomiksi? Joskus epäilyttää, että kyse on pitkälti markkinoinnista. Amerikkalaiset ovat siinä tunnetusti hyviä. Ruotsalaiset myös, oli sitten kyse dekkareista tai huonekaluista. Tietysti pitää olla myös hyvä, mutta kuka sen lopulta määrittelee? Kaikki eivät myöskään suostu esiintymään medioissa, mikä tuntuu nykyisin olevan välttämätöntä, jos haluaa kuuluisaksi ja ostetuksi.
Nyt kun uutta kirjasyksyä lähdetään purkamaan, on hauska seurata, montako senttiä ja palstaa kirjailijat saavat teoksilleen Helsingin Sanomista. Siitä alkaa arvottaminen. Sekä syys- että kevätkauden kirjoissa ensimmäinen punnitus tapahtuu, kun lehti julkaisee luettelon uutuuksista. Kuka mahtuu lehteen ja kuka jää vain nettisivuille? Nyt muutama merkattiin jopa värillä!
"Kaikki syksyn uutuudet" -otsikon alle eivät koskaan pääse lasten- ja nuortenkirjat. Nekin kyllä esitellään, mutta niiden aika tulee säännönmukaisesti vasta muutama viikko muiden jälkeen kuin osoituksena siitä, että ne eivät ole yhtä tärkeitä kuin aikuisten kirjat. No, ovathan niiden lukijat pienempiä kooltaan ja ehkä nämä kirjat eivät kustantamoissakaan liikuttele samanlaisia rahamääriä kuin aikuisten kirjat, mutta kyllä tällainen järjestys lasten- ja nuortenkirjailijoita aina vähän ärsyttää.
P.S. Tänä vuonna ne lasten- ja nuortenkirjatkin esiteltiin harvinaisen aikaisin, jo elokuussa! Kiitos, Hesari. Tosin painettuun lehteen pääsi vain pieni osa kirjoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti