Mikä etuoikeus päästä tänään tuoreeltaan onnittelemaan Vilja-Tuulia Huotarista Finlandia Juniorista! Pyysin tyttäreni mukaan juhlaan: hän on voittajaa vuoden vanhempi. Siinä iässä pitää unelmoida paljon. Ihmeen moniin unelmiin elämä myös vastaa. Itse asiassa ne ohjaavat eteenpäin juuri siihen suuntaan kuin elämän pitääkin mennä.
FJ-ehdokkuus oli itselleni asia, josta en osannut edes unelmoida. Kun tein nuortenkirjoja muutama vuosikymmen sitten, ei ollut mitään palkintoehdokkuuksia. Kerran vuodessa joku arvokas henkilö sai valtionpalkinnon ja kaiketi siihen aikaan jo Topeliuksenkin, mutten tiedä, millainen raati palkitut valitsi ja miksi. Yhteisilmoituksessa saattoi oman kirjan kansi vilahtaa. Jos sai Hesariin muutaman rivin myönteisen maininnan, voi jo tanssia ruusuilla.
Kahden ehdokkuusviikon aikana kuljeksin pari kertaa Helsingin keskustan kirjakauppojen läpi. Sehän oli kuin unennäköä: kirjani, jota oli lojunut viikkokausia siellä Akateemisen takaosan nuortenhyllyssä muutama kappale, oli nostettu Espan näyteikkunaan (valokuvautin sen edessä itseni ja lapsenlapseni: kerran elämässä!), ja sisällä kirjaa oli kunnon pino muiden ehdokkaiden kanssa ihan omassa pöydässään oven lähellä niin näkyvällä paikalla, että kiertämättä ei päässyt ohi. Jopa Suomalaisessa se ainut takahyllyyn tungettu näytevarastokappale oli korvautunut keskeiselle paikalle ladotulla kirjapinolla. Kuulin, että jossain maaseutukaupungissakin oli ehdokaskirjat nostettu näytevaraston uumenista omalle pöydälleen esiin. Mielessäni kertasin nämä näkymät muutamalla kymmenellä. Kyllä me ehdokkaat totisesti olimme onnenpekkoja!
Tästä kokemuksesta kehkeytyi mielessäni Unelma. Olisiko kirjakaupoilta paljon vaadittu, jos ne parin viikon välein nostaisivat tuoreet kotimaiset nuortenkirjat sieltä näytevarastohyllystä pöydälle tai seinälle riviin ja laittaisivat päälle kyltin: UUTTA KOTIMAISTA LAPSILLE JA NUORILLE. Varmaan joku keksii paremmankin tekstin. Ihan joka ikinen vuoden aikana ilmestyvä kirja olisi siis pari viikkoa näyttävästi esillä. Jotenkin kyllästyttää, kun kaikissa kaupoissa on vain se iänikuinen Top ten -lista ja siinä samat tekijät viikosta ja vuodesta toiseen. Harvoin kirjakaupassa poikkeava kummi, mummi, äiti tai iskä ei jaksa lähteä muuta etsimään. Hän valitsee jonkun siitä kymmmeniköstä arvellen, että varmaan lapset tykkää juuri näistä kun ne myy noin hyvin.
No joo, markkinoinnin lait ovat mitä ovat, lumipalloefektit tietysti totta nekin, mutta jos ei mitään näy, kuinka asiakas osaa ostaa? Liian monet hienot kirjat ovat kuin Tove Janssonin Näkymättömiä lapsia. Tämän näkymisen ilon tahtoisin jakaa toisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden kanssa. Se motivoi ja innostaa ja sytyttää mieleen sellaista valoa (pitäisiköhän se sanoa vastedes aina kolme kertaa?), ettei marraskuussakaan tarvitse kirkasvalolamppua.
Sisko, mikä mainio idea!
VastaaPoistaKotimaisten lanu-kirjojen näkyville nostaminen kirjakaupoissa ei olisi vaikeaa - jos vain tahtoa löytyisi. Mutta sitten älähtäisivät aikuisille kirjoittavat, että heidänkin teoksensa on nostettava esiin...
"Hän valitsee jonkun siitä kymmmeniköstä arvellen, että varmaan lapset tykkää juuri näistä kun ne myy noin hyvin." Tämä on niin totta. Harvoin myyjät osaavat edes suositella muuta. Olen monta kertaa seurannut sivusta tilannetta, jossa asiakas täsmäetsii luettavaa tietyn tyyppiselle lapselle, ja AINA myyjä suosittelee Risto Räppääjää - kun ei tiedä muusta. Ovathan Räppääjät hyviä, mutta on paljon muitakin kirjoja.
Kiva kun innostuit! Aikuisten kirjoille on kaupoissa varattu aina enemmän tilaa ja ne ovat muutenkin paremmin esillä, eivät siellä takimmaisessa nurkassa kuten lanut. Luulisi kaupankin intresseissä olevan myös takarivin taavien myynti. Mikähän instanssi voisi alkaa ajaa asiaa ja saada kaupat kokeilemaan aluksi vaikka yhtä teemavuotta? Jos ne saisivat valmiit iskulauseet ja vaikka telineetkin, ei luulisi olevan iso juttu toteuttaa.
VastaaPoista