keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Aiheet etsivät kirjailijoita, kun aika on kypsä

Finlandia-voittaja Rosa Liksomia on viime päivinä haastateltu viestimissä oikein olan takaa. Hieno juttu. Useammin kuin yhden kerran olen kuullut hänen kertovan, että alkusysäyksenä kirjaan Hytti nro 6 on ollut junamatka, jonka hän teki hajoavan Neuvostoliiton halki parikymmentä vuotta sitten. Siitä teos alkoi hiljalleen kypsyä ja etsiä muotoaan. Hänen mielestään vie hyvinkin tuon verran aikaa, ennen kuin kirjailija pystyy käsittelemään aihetta voimakkaista tunnelatauksista irtautuneena. Jokainen kirjailija tietää, että etääntyminen niistä on tarpeen hyvän tuloksen aikaansaamiseksi.
 
Mari Viertola totesi Turun sanomissa pari viikkoa sitten arvioidessaan tämänsyksyistä kirjaani, joka kertoo inkerinsuomalaisista Stalinin puristuksessa: "Sofi Oksanen on vaikuttanut suomalaiseen kirjallisuuteen kuin herätyskello: moni muukin on havahtunut kuvaamaan pienten kansojen kohtaloa koneistossa nimeltä Neuvostoliitto."

Oksasen Puhdistus ilmestyi huhtikuussa 2008. Se ei ole ehtinyt vaikuttaa ainakaan Rosa Liksomiin. Oman kirjani sisältö ja rakenne on ollut päässäni melko valmiina yhdeksän vuotta, mutta ensimmäisen luvun jälkeen sain aikaa kirjoitustyön jatkamiseen vasta kaksi ja puoli vuotta sitten - itse asiassa Puhdistuksen ilmestymisen aikoihin. Olin kyllä nähnyt näytelmän, mutta kirjan luin vasta kun omani oli jo kuta kuinkin valmis. Se ei kerro edes samasta ajasta, ja näkökulmanikin on lapsen ja nuoren. Viro ja sen kohtalo tuli kirjaani mukaan siksi, että mieheni oli siellä työssä ja käydessäni häntä tapaamassa matkustelimme maata muutaman kerran ristiin rastiin. Tallinnan miehitysmuseon tutkin tarkkaan useaan kertaan ja Hiidenmaan Kassarissa kävin tutustumassa Aino Kallaksen maisemiin.

Luulin tekeväni maailman ensimmäisen nuorisoromaanin Stalinin vainoista, mutta yllätys yllätys, samaan aikaan toisaalla eli Yhdysvalloissa latvialaistaustainen Ruta Sepetys laati oman sukunsa vaiheista kuta kuinkin samantyyppistä tarinaa. Ja kuinka ollakaan, myös sama kustantaja, joka aiemmin on julkaissut nuorisoromaanini, oli bongannut Sepetyksen kirjan Harmaata valoa Bolognan messuilta ja ehtinyt ottaa sen ohjelmaansa juuri ennen kuin oma käsikirjoitukseni tuli lukuvaiheeseen. Kelju tilanne kustantajallekin, ja sillä hilkulla että kirjani yleensä pääsi listalle jonoon, kun käännöskirjan suhteen piti noudattaa kansainvälistä julkaisuaikataulua.

"Blagiaatista ei tietenkään ole kyse", toteaa Päivi Heikkilä-Halttunen Hesarissa. No ei totta vieköön. Minulla ei voinut olla harmainta aavistusta henkilöstä nimeltä Ruta Sepetys, jolle kirja oli esikoisteos. Emmekä voi epäillä Sofi Oksasenkaan vaikutusta Suomen lisäksi koko maailmankirjallisuuteen.

Muuta selitystä neuvostoelämän rävähtämiselle kirjoihin siellä ja täällä ei ole kuin ajan kypsyminen. Kyse on suuresta traumasta, joka vaatii paljon lisää käsittelyä myös kirjallisuudessa. Samasta syystä nuoret naiset ovat alkaneet kirjoittaa toisesta maailmansodasta. Isoisät ovat puhuneet lapsenlapsilleen, jotka nyt ovat kasvaneet aikuisiksi ja haluavat käsitellä historiaa kirjallisuuden keinoin.

Niin että hyvä kirjailija, kun ensin kuljet muutaman vuoden ympäriinsä haistelemassa ajan tuulia ja lopulta alat purkaa ainutlaatuista löytöäsi tietokoneen ruudulle, älä luulekaan ettei joku muu jossakin maapallolla jo kirjoittaisi samasta aiheesta. Mutta hällä väliä. Ei siitä sama kirja tule. Annetaan palaa.
 

3 kommenttia:

  1. Kuinka tutulta kuulostaa! Kirjailijoilla on antennit sojossa suuntaan jos toiseenkin, ja tarinoiden aiheet kulkevat mukana ties kuinka kauan. Itse prosessoin parhaillaan teosta, jonka alkusiemen on kirjoitettu kymmenen vuotta sitten. Siinä on joitain erikoisia detaljeja, jotka löysin pari vuotta sitten eräästä tietokirjasta - lämmitti mieltä että spekuloimani asia oli mahdollinen todellisuudessakin, vaikka se sinänsä olikin ikävä asia. Joistakin asioista tulee ilmiö tai muotia, ja sitten ne taas painuvat hetkeksi unohduksiin. Aika on ilmeisesti kypsä käsittelyyn.

    VastaaPoista
  2. Niin totta tuo kaikki, mitä kirjoitit eikä se koske vain kirjoittamista, vaan kaikkea luovaa työtä. Aina löytyy joku, jolla on ollut mielessä sama idea kuin itselläsi. Jokainen tekee siitä kuitenkin omannäköisensä.

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla, että muut kokevat samaa! Mutta pidetään vain sitkeästi antennit sojossa joka suuntaan.

    VastaaPoista