sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Ale 9,95

Ennen kuin lähdin maalle viettämään juhannusta, oikaisin sattumoisin Aleksin Suomalaisen kirjakaupan läpi. En etsinyt lomalukemista, mutta kirjakaupan läpi kulkeminen on aina mukavaa. Siellä on kuin tarinoiden virrassa.

Kesäalennusmyynti oli täydessä vauhdissa ja silmäsin ohimennen alepöytiä. Kivaa kun ihmiset saavat nyt edullisesti luettavaa, minä ajattelin, kunnes katseni jähmettyi oven lähellä olevaan kirjavuoreen: mitä ihmettä, siellähän on minun viimevuotinen uutuuskirjanikin. Ja kas kummaa, sen kaverina monen muunkin tutun nuortenkirjailijan viime syksyn uutuudet: Ruben ja rouva Mallamudin tapaus, Routasisarukset... Hinnat ovat pudonneet kolmannekseen alkuperäisestä.

Näyttää siltä, että kaupalla on korkea aika päästä viime vuoden tuotteista eroon. "Eli vain syksystä jouluun" kuin Aleksis Kivi. Tai sentään kesään.

Vaikka kirjan lyhyestä iästä on jankutettu väsymiseen asti, aina se pääsee yllättämään. Kirjakaupan voiton tavoittelu edellyttää yhä nopeutuvaa varaston kiertoa. Uutta kirjasyksyä markkinoidaan täyttä päätä, joten vanhat kiireellä alta pois.

Suomalainen ei ottanut syksyn alkaessa myyntiinsä kuin pienen osan kustantajien uutuuksista. Epäilen, että tulevana syksynä siellä on uusia nimikkeitä entistäkin vähemmän, jos perusteena on se että kirjat on myytävä muutamassa viikossa kuin pilaantuva päivittäistuote.

Positiivinen puoli alessa on tietysti se, että näin kirjat saattavat mennäkin kaupaksi eikä niitä tarvitse makuloida. Tärkeintähän on kirjailijoillekin se että heitä luetaan, vai miten se nyt menikään?

Ostin kaksi omaa kirjaani, koska ne olivat selvästi edullisempia kuin jos olisin hakenut ne kustantajan kirjakaupasta 50%:n tekijänalennuksella. Sitten onnittelin itseäni siitä, että olen perustanut nettiantikvariaatin. Se lisää joka päivä omaa uskoani kirjoihin. Eivät ne sittenkään ole niin kuolevaisia kuin alessa voi näyttää. Asiakkaat etsivät kymmeniä vuosia vanhoja kirjoja. Pöydälläni odottavat postitusta juuri useat 1980- ja 90-luvulla julkaistut teokset.

Muutamat nuortenkirjailijat keskustelivat äskettäin Grafomaniassa siitä, pitääkö joka vuosi julkaista uusi kirja. Näköjään pitää, jos haluaa olla näkyvillä kirjakaupassa ja muilla markkinoilla. Mutta syvällä sydämensä sopukoissa jokainen taitaa kuitenkin uneksia kuolemattomasta kirjasta, jota luetaan sukupolvesta toiseen. Sellaisesta, joka muovaa ihmisten asenteita ja ajatuksia vuosi vuodelta, josta otetaan uusia painoksia vähintään joka viides vuosi. Kirjasta, joka ei koskaan joudu alennusmyyntiin.


tiistai 5. kesäkuuta 2012

Miten meitä käännetään

Viikon takaisesta Kirjailijaliiton järjestämästä kääntäjäseminaarista ei jäänyt päässä pyörimään muuta kuin WSOY:n Leena Majanderin lausahtama totuus: jos kirjailija on kuudenkymmenen ja julkaissut kolmekymmentä kirjaa, joita ei ole käännetty muille kielille, ulkomainen kustantaja kysyy, miksi häntä pitäisi kääntää nyt. Joten ei sitten tarjotakaan.

Pitää olla nuori ja nätti eikä nimessä saa olla ääkkösiä eikä öökkösiä, jos mielii kansainvälisille vesille.

Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis kyllä ihmetteli äänen, miten Mika Waltaria ja Arto Paasilinnaa edelleen käännetään yhä uusille kielille. Ehkä heillä on sopivat nimet.

Kirja ei ole enää kirja vaan paketti, johon kuuluu koko rekvisiitta. Joskus tulee ikävä oikein vanhoja aikoja. Sitä kun luki iltasatua eikä edes tiennyt, kuka sen oli kirjoittanut, nuori vai vanha, elävä vai kuollut, suomalainen vai ulkomaalainen. Satu vei mennessään.

Sitä kirjalta yhä odotan. Viis muusta.