Uusimman Kirjailija-lehden pääkirjoituksessa Tuula-Liina Varis, Kirjailijaliiton puheenjohtaja, kantaa huolta siitä, että Suomen maaseutu on käytännössä nykyisin kirjakaupaton eikä "nykyklassikkojakaan" saa enää edes suurten kaupunkien kirjakaupoista. Ja kirjastotkin poistavat aika pian vanhentuneiksi katsomansa opukset, koska niilläkin on tilanpuute.
Siihen on menty. Ja yhä minä katson Aitoossa käydessäni sitä entisen kyläkirjakaupan ikkunaa, joka lapsuudessani oli täynnä uusia ihania kirjoja. Tyhjä se vain on.
Mutta ei hätä ole tämännäköinen! Viime vuosina Suomeen on noussut pieniä ja isompia nettiantikvariaatteja melkein kuin sieniä syyssateella. Itse pidän pikku kauppaani Antikvaari.fi -sivustolla, jolla näyttää tällä hetkellä toimivan jo yli seitsemänkymmentä yritystä. Rakkaudesta kirjaan - sillä tuskin kukaan kuvitteleekaan tällaisella bisneksellä rikastuvansa. Samalla ylläpitäjällä oli aiemmin Antikka.net -kauppa, jonka omistajiksi tuli muutama vuosi sitten pieni ryhmä sen entisistä kauppiaista. Nämä ovat ehkä eniten nimikkeitä sisältävät sivustot, mutta etsivä löytää lukuisan joukon muitakin.
Jokaisella lukevalla mummolla tai papalla ei ihan vielä ole omaa nettiyhteyttä, mutta heilläkin on puhelimet. Kun kirjasto tai muu taho antaa heille vinkin, mistä kaivattu kirja löytyy, nettikauppiaan puhelin soi ja kirja löytää uuden kodin myös ihan ilman internettiä.
Minusta on aina erityisen mukavaa lähettää kirjoja sellaisiin postinumeroihin, jotka ovat jossain korpien kätköissä, missä ei taatusti ole kirjakauppoja mailla eikä halmeilla. Käärin ne taatusti rakkaudella pakettiin ja hyvä etten sulje suudelmin.
Toiseksi hauskinta on kierrellä kirpputoreja ja etsiä niitä klassikkoja. Jos tilaa hyllyissäni on, ostan joskus umpimähkään kerralla vähän isomman satsin ja tutkin laatikoista intoa puhkuen, mistä kirjoista joku on raaskinut luopua.
Kyllä ne uuden kodin löytävät. Ennemmin tai myöhemmin. Klassikot kun eivät vanhene koskaan, päinvastoin paranevat ajan myötä kuin hyvä viini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti