torstai 8. elokuuta 2013

Hitaasti märehtien



En ole raaskinut siirtää mäntysuovantuoksuista keittiönmattoa enkä vastalingottuja hunajia vielä näkyviltä, vaikka toin ne maalta jo pari viikkoa sitten. Katselen niitä ohimennessäni päivittäin ja ne tuottavat jatkuvasti hyvää mieltä. Kesä on kypsynyt ja kypsyttänyt, ja minä olen saanut jotain aikaan.

Pelkästä olemisestakin voi iloita, mutta itse kokisin päivän menneen hukkaan, jos olisin vain ollut. Vähintään on luettava jotain. Kesälukemiseksi valitsen yleensä hidasta tekstiä. Tänä kesänä ensimmäinen kirjani oli Martti Issakaisen Jaakon tiellä. Hän kertoi seikkaperäisesti pyhiinvaelluksestaan Espanjassa ja kahlasin kirjaa iltalukemisena mökillä. Rauhoittavaa. Sen jälkeen aloitin Satu Taskisen Täydellisen paistin. Aika sitkeää, etenen tosi hitaasti.

Heinäkuussa myin nettiantikvariaatistani 90 kirjaa. Noin 30% oli kaunokirjallisuutta, melkein saman verran teologiaa tai uskonnollista, 15% lasten- ja nuortenkirjoja ja loput eri alojen tietokirjoja. Siis kesälläkin luetaan kirjoja laidasta laitaan, mutta yllättävän syvällisiä ihmiset tuntuvat pohtivan. Lukuja vinouttaa kylläkin se, että listoillani on vain vähän dekkareita, joita itse luen todella harvoin.

Muun touhun ohessa kulkee jonkinlaisena punaisena lankana uusi kirja. Kustannustoimittajani lähetti ennen lomalle lähtöään minulle käsikirjoitusnivaskan, johon hän oli tehnyt ystävällismielisiä mutta tarpeellisia korjausehdotuksia. Nyt on kirjanteossa märehtimisvaihe. Koska ilmestymispäivä on kokonaisen vuoden päässä, voin rauhassa maistella lauseita. Onneksi en kerro nykypäivästä vaan yli 20 vuoden takaisista asioista - ne eivät enää vanhetu lisää.

Pieni pilvi taivaalleni nousi verovirkailijan kirjeestä, jolla hän ilahdutti minua keskellä kauneinta kesää. Se oli ilmoitusluontoinen: ensiksi, koska kauppani tuottaa niin vähän, en voi vähentää verotuksessani kuin kolmanneksen siitä pinta-alasta, joka olen ilmoittanut asunnostamme menevän varastointiin ja pakkaukseen (mitattu aika tarkkaan). Ja toiseksi, koska en ansaitse taiteellisesta työstä juuri nimeksikään, en voi vähentää kirjailijan työhuoneesta (maksan 100 e/kk päivisin tyhjästä asunnosta, missä voin keskittyä täydellisesti ja vaikka pulista ääneen) senttiäkään.

Olen yrittänyt märehtiä verovirkailijan ajatuksenjuoksua, suorastaan maiskutella hänen aivopoimujaan. Katselen itseäni hänen likinäköisten silmälasiensa läpi: Tämä nainen on työeläkkeellä. Hänellä on silti niin sanottu liikeyritys. Ja hän on olevinaan myös kirjailija. Kaupan liikevaihto on ollut lähes 8 000 e, mutta vähennyksiä on niin paljon että viivan alle jää vain muutama satanen. Kirjojen kirjoittamisella hän on ansainnut verovuonna 2012 yhteensä 1181 euroa 46 centtiä. Voiko hän todella väittää tarvitsevansa työtiloja? Ei voi. Istukoon kiikkustuoliin kutomaan.

Lähetän virkailijalle kirjeen, mutta en odota sen vaikuttavan mihinkään.
Kiltit ministerit, ettehän enää puhu yrittämisestä ja työurien pidentämisestä!