lauantai 22. helmikuuta 2014

Tulossa ja menossa

Ja äkkiä yhtenä päivänä törmään nettiä selatessani loppukesällä ilmestyvän kirjani ensimmäiseen mainokseen: http://cdon.fi/kirjat/latvus,_sisko/kaksi_sateenkaarta. Kirjallani on nimi, ISBN, arvioitu ilmestymisaika ja hinta, pian kansikin.

Takana ensimmäiset hapuilevat naputukset tietokoneen ruudulle, kustantajan nihkeät arviot muutamasta kymmenestä liuskasta (tämä ajankohta ei kokemuksemme mukaan kiinnosta nuoria), siitä huolimatta valmistunut ensimmäinen kokonainen versio (päähenkilö jää etäiseksi, kaipaamme aika isoja muutoksia, jos lähdet tekstiä vielä muokkaamaan), hitaasti syntynyt uusi versio (väliaikatietona että teksti on parantunut, mutta myynnissä omat haasteensa, joten joudumme vielä keskustelemaan) ja sitten viimein: kustantaja haluaa kovan mietinnän jälkeen uskoa tekstiini ja julkaista sen.

Erään ikuisen taistelun muudan vaihe, otsikoi K. S. Laurila muinoin kirjansa.

Mainosta katsellessani haukon kuvaannollisesti henkeä kuin hiihtokilpailun maaliintulija. Perillä siis. Melkein kaadun rähmälleni maahan helpotuksesta. Onhan tämä aikamoinen skaba. Kirjailijan on ensin itse uskottava lujasti tekstiinsä, että hän jaksaa aloittaa sen muokkaamisen alusta uudelleen niin monta kertaa kuin on tarpeen. Hänen on taisteltava kustantajan luottamuksesta, kustantajan puolestaan kauppiaiden uskosta ja kauppiaiden aikanaan ostajien huomiosta.

Näihin jälkimmäisiin otteluihin en taida paljon pystyä vaikuttamaan ja olen vain tyytyväinen siitä, että minulla on kustantaja, jonka ammattitaitoiset ihmiset hoitavat asioita eteenpäin. Silloin kun kirja on tulossa muille konkreettiseksi, se on minulta jo hyvää vauhtia menossa. Irrottaudun tekstistä lause lauseelta. Oikovedokseen voi vielä jonkun sanan vaihtaa, jos se tuntuu välttämättömältä. Tarina on kuitenkin jo kiveen hakattu ja jätän sen henkilöille haikeat hyvästit kuin läheisille ystäville, jotka ovat eläneet kanssani kimpassa usean vuoden ajan. Pärjäilkää.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti