Olen viime viikkoina lukenut kolme suomalaista nuortenkirjaa, joiden tekijät ovat menestyneet muun muassa erilaisissa kilpailuissa tai saaneet palkintoehdokkuuksia. (Miten muuten menestystä nykyisin voisi mitata? Käännösten määrällä? Painoksista tuskin enää puhutaan. Arvostelumenestyksistäkään en ole kuullut, koska arvosteluja ilmestyy niukasti.)
Nämä kirjat edustavat siis nuortenkirjojen kansallista huippua. Teksti olikin jokaisessa elävää ja vetävää, dialogi nuorten puhekieltä. Sen lisäksi löysin niistä yhden yhteisen ominaisuuden: kaikissa siteerataan runsain määrin englanninkielisiä tekstejä.
Englanti ei ole vahva kieleni ja osa teksteistä jäikin minulta sen vuoksi hämärän peittoon, koska en jaksanut kaivella esiin sanakirjaa.
Sen sijaan huomasin kaivelevani päivästä toiseen ihmetystä siitä, että uusissa kotimaisissa nuortenkirjoissa käytetään noin paljon englantia. Kai se sitten on nuorten mieleen? En kuvittelekaan ymmärtäväni, millaisesta tekstistä nuoret pitävät. (Kun itse kirjoitan, en oikeastaan edes mieti kohderyhmää. Kustantaja on merkinnyt Kaksi sateenkaarta -kirjaan ikäsuositukseksi 12+ ja minulle sopivat kaikki iät siitä ylöspäin. Ja totta puhuen uskon taas vahvasti, etten enää tämän jälkeen tee nuortenkirjoja...)
Kun olin aikani asiaa päivitellyt, muistin äkkiä hämmästyneenä, että hyvä ihme sentään, siinä ensi viikolla ilmestyvässä kirjassanihan on ainakin yksi englanninkielinen sitaatti Beatlesien laulusta!
Sitä taitaa olla ilmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti