sunnuntai 24. elokuuta 2014

Hesarin arvo(i)tuksia

Perinteisesti kirjavuosi on jaettu kevätkirjoihin ja syyskirjoihin. Sen mukaan kustantajatkin tekevät yhä kataloginsa.

Kevään ja syksyn välissä on kesä. Siihen kuuluvat kesä-, heinä- ja elokuu. Silloinkin ilmestyy kirjoja. Kesä- ja heinäkuun kirjat esitellään kevään luettelossa, elokuun kirjat syysluettelossa.

Hesari julkaisi tänään lajitelman syksyn lasten- ja nuortenkirjoista. Se oli tehnyt uudenlaista rajausta. Sen enempää painetussa lehdessä kuin netissäkään ei ole lueteltu elokuussa ilmestyneitä kirjoja (yhtä tai kahta poikkeusta lukuunottamatta). Näin ollen mm. Johanna Hulkon, Annukka Salaman ja minun syysuutuudet eivät ole missään sen luettelossa näkyvissä. Silmäilin listoja vain karkeasti, kun etsin tuttuja nimiä - varmasti moni muukin on jäänyt elokuun katveeseen.

On vaikea uskoa, että kyse olisi sinänsä arvotuksista, kun mukaan on kuitenkin mahtunut mm. Jalon sisarusten jokavuotinen koirakirjasarja ynnä muuta vastaavaa.

Kirjailijat toivovat saavansa uutuuksilleen mediassa edes minimaalista huomiota. Yksi niistä on kirjan nimen mainitseminen Hesarin uutuusluetteloissa, joita ainakin kulttuuria seuraavat lukevat. En tiedä, kuka luettelon on nyt laatinut, mutta omalta osaltani voin sanoa, että tuntuu pahalta olla ihan olematon.

perjantai 15. elokuuta 2014

Luopioisten kirjantekijät

Kun juttelin Bonnierin syyskauden avajaisissa Laura Lähteenmäen kanssa, kävi yllättäen ilmi, että hänellä on äidin puolelta juuret Luopioisissa ja että keväällä ilmestynyt romaani Ikkunat yöhön sijoittuu niihin hämäläismaisemiin. Ostin kirjan heti mukaani. Vetävää, hyvin kirjoitettua tekstiä.

WSOY:n Bulevardin talon jäähyväispippaloissa pari syksyä sitten (onko siitä tosiaan niin kauan vai kuvittelenko vain?) paljastui, että ainakin kollegoillani Mimmu Tihisellä ja Laura Suomelalla on myös juuria Luopioisissa.

Enkä minä ole edes kysynyt, kuinka moni muu viettää Kukkialla kesiään! Minä tosin Pälkäneveden puolella, mutta samalla seudulla. Muutama vuosi sitten luin Puutikkalassa kesiään viettäneen edesmenneen Väinö Kirstinän kuvauksia tonttinsa kasveista suurella hartaudella.

Aika mielenkiintoista, miten paljon kirjailijoita Sydän-Häme ja myös Pirkkala kaiken kaikkiaan tuottavat - nyt niin kuin ennenkin. Nuorisokirjailijoita siellä tuntuu olevan iso joukko. Johanna Hulkko, Annukka Salama, Tiina Nopola ja Laura Suomela ainakin osuivat keskiviikkona samaan pöytään nauttimaan tarjoilupöydän antimista.

Kirjailijoitten tapaamisissa tunnen kyllä usein olevani ET (Extra terrestre tai paremminkin Eläketieto?), sillä suurin osa ainakin nykyisistä nuortenkirjailijoista voisi olla lapsiani. Muistelen pikkuisen haikeanakin aikaa, jolloin itse olin mukana nuorena kirjailijana ja niitä vanhempia olivat Kaija Pakkanen, Leena Erkkilä, Irja Lappalainen, Rauha S. Virtanen, Asko Martinheimo, Lasse Raustela ja kumppanit.

Mutta kaikella on aikansa. Onneksi uudet ihmiset tekevät tuoreella kielellä kirjoja uusille lapsille ja nuorille.
Eikä Luopioisten pitäjääkään enää ole.


Tämä kuva on kahden vuoden takaa - sieltä vanhasta WSOY:n Bulevardin talosta, jota ei myöskään enää ole.







maanantai 11. elokuuta 2014

Tekijänkappaleet kotona


Paketti oli painava, sain sen juuri ja juuri hinatuksi nurkan takaa postista kotiin. Ajattelin, ettei kukaan ohikulkija arvaa, että tuo nainen tuossa raahaa kirjansa tekijänkappaleita. Että se on ylipäätään kirjoittanut koskaan mitään.

Kotona oli pakko avata paketti. Mutta ei kirjaa, ei vielä. Yritän ymmärtää, että nyt voi kuka tahansa sanoa siitä mitä mieleen juolahtaa. Että se on nyt kaikille auki, sepposen selällään. Ja että jokainen lukija on erilainen, omissa maailmoissaan. Voiko jonkun maailma ylipäänsä kohdata tämän kirjan maailman? Lyödäänkö minua taas ällikällä? Joskus se tekee pahaa, joskus ällikkä yllättää myönteisesti. Mutta etukäteen ei voi arvata mitään.



maanantai 4. elokuuta 2014

Juhlatunnelmia

Tämä on uuden kirjani ilmestymispäivä. En tiedä, mihin kirjat nykyisin ilmestyvät. Ainakaan eivät kaikkiin kirjakauppoihin. Mutta kai ne ilmestyyvät ainakin johonkin varastoon? Saapas nähdä, milloin itse näen sen. Kirjan ilmestyminen on aina juhlan aihe. Nyt se ilmestyy ainakin teosluettelooni!

Minun eteeni ilmestyy sen sijaan tänään hunajakakku toisensa jälkeen mehiläispesän uumenista. Ja täynnä hunajaa! Tämä on makea päivä. Aamulla hikoilin pesän luona itseni uimakuntoon. Parhaita hetkiä mehiläishoidossa onkin riisuutuminen likomäristä suojavaatteista ja pulahtaminen raikkaaseen Pälkäneveteen sen jälkeen kun on ylämäkeen työntänyt kotikärryillä muutaman kymmenen kilon lastin hunajakakkuja linkoushuoneeseen. Siis tietysti vähän kerrallaan... Ja sitä ennen riistänyt ne villisti protestoivan yhteiskunnan hallusta omiin suojiinsa.

En koskaan ota kaikkea pois. Kerääjillekin pitää jäädä osuutensa, vaikka annnan niille tietysti lohturuokana sokerilientä. Ei se hunajaa kokonaan korvaa.

Tänään voisi jälkiruuaksi syödä vadelmia tuoreen hunajan kanssa. Juhlan kunniaksi.

Ja juhlatunnelmia on vielä jäljellä myös toissapäivästä, jolloin vietettiin kummipoikani Tomin ja hänen vaimonsa Mian häitä. Hääparin tanssi sujui sulhasen äidin, Kirsti-siskoni esittämän laulun When a man loves a women tahtiin. Kaunista!