perjantai 19. syyskuuta 2014

Ahvenia Ranskaan


Kirjailija-lehden uudesta numerosta, joka muuten käsitteli ansiokkaasti kääntäjien ongelmia (ja pisti esirukoilemaan, että Arto Häilä pysyisi hengissä), jäi erityisesti mieleeni Martti Linnan hauska tosikertomus Erään käännöksen anatomia. Kun hänen esikoisensa Syysmarkkinat, jonka Otava julkaisi, oli hyvät arvioinnit saatuaan elänyt syksystä jouluun, hän päätti siirtyä kirjoittamaan dekkaria. Ensin ilmestyi Myllylahdelta Ahventen valtakunta 2007 ja sen jälkeen kaikessa rauhassa neljä muuta.

Timo Niemi, joka oli siihen asti myynyt Keski-Eurooppaan metsäteollisuustuotteita, päätti kirjan luettuaan ryhtyä agentiksi ja alkaa paperin sijasta myydä kirjallisuutta. Ja kuinka ollakaan, erinäisten vaiheiden jälkeen Le Royaume des perches ilmestyi Gaia Editions -kustannusliikkeen julkaisemana ranskaksi maaliskuussa 2013. Se pääsi saman tien ehdolle parhaalle rikosromaanille myönnettävän Grand prix de Littérature policière -palkinnon saajaksi - samalle listalle Stephen Kingin kanssa. Toinen kirja on tulossa ranskaksi ensi vuonna.

Tällaisia tuhkimotarinoita lukiessa alkaa mietityttää. Kuinkahan paljon suomalaisia kirjoja ilmestyisikään käännettynä muille kielille, jos useampi metsien mies tai nainen päättäisi ryhtyä agentiksi? Nyt jo kuhinaa on monin verroin entisaikaan verrattuna, mutta paljon on maailma varmaan ehtinyt menettää, kun ei ole saanut lukea enempää suomalaisia kirjoja.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Myönteinen arvio helpottaa

Vaikka sitä luulisi olevansa tässä iässä ja tällä kokemuksella jo ihan parkkiintunut, ei se vaan niin mene. Kirja voidaan haudata hiljaisuudessa eikä siitä kuulu ilmestymisen jälkeen yhtikäs mitään mistään suunnalta. Toinen vaihtoehto on saada arvosteluja, joista ei oikein tiedä, onko arvostelija lukenut ollenkaan samaa kirjaa, jonka kirjoitin.

Kun Kaukana omalta maalta ilmestyi, ensimmäiset arvioinnit lehdissä ja netissä olivat melkoisen nuivia. Itse asiassa en ollut uskoa silmiäni, että kirjasta löydettiin niin paljon huonoja puolia. No, kaikkihan päättyi lopulta aika hyvin, joten voin vain todeta, että kirjasta voidaan olla yhtä montaa mieltä kuin on miestä/naista.

Nyt olin silti valmiiksi vähän säikky. Niinpä Marja Welinin melkoisen myönteinen arvostelu (julkaistu ainakin Savon Sanomissa ja Keskisuomalaisessa, esim. http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/sisko-latvus-kaksi-sateenkaarta/1891589
tuntui mahdottoman hyvältä. Ja samaa voin sanoa Kari Vaijärven arviosta hänen Kirjavinkkari-blogissaan eilen - pääsin hyvään seuraan Kiljusen herrasväen kanssa (Kiljusten filosofinen vauva, kirjakätilö ja Sisko Latvus). Tämä juttu näkyy osoitteessa
http://karivaijarvi.blogspot.fi/2014/09/kiljusten-filosofinen-vauva-kirjakatilo.html.

Sitten bongasin vielä tältä sivustolta arvion: http://www.goodreads.com/book/show/23146363-kaksi-sateenkaarta.
Arja antoi 4 tähteä viidestä, kiitos! Ja mikä hauskinta, hän kommentoi näin: "Kerrankin onnistunut kansi! Siitä ekat pisteet.
Vinkkauspakkiin kirja menee, rinnakkaiskirjaksi vaikka Sepetyksen Harmaan valon kanssa jota vinkkaan myös."

Jostakin syystä linkitys ei nyt hyvästä yrityksestä huolimatta onnistu, mutta joka tapauksessa: nämä eväät tsemppasivat jo mukavasti.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Hyvässä tallessa

Niin, ainakin vähän aikaa on tallessa syksyn sato, johon kuuluvat mm. 18 litraa omenatuoremehua ja 39 kiloa hunajaa. Mutta kyllä se siitä äkkiä vajuuntuu, kun pimeä alkaa puristaa.


Tästäpä pääsenkin aasinsiltaa pitkin laukaten Laura Lähteenmäen puistattavaan, mutta erinomaisesti kirjoitettuun romaaniin Ikkunat yöhön. Sitä oli pakko pureksia useita päiviä vielä lukemisen jälkeen - varsinkin kun vietin viikonlopun samoilla Sydän-Hämeen kolkilla, joihin kirjailija on sijoittanut kirjansa keskeisen tapahtumapaikan Niityn. Murrekin kuulosti juuri oikealta! Kaikin puolin tiukka opus.

Seuraavana yöpöydälläni odottaa Tommi Kinnusen Neljäntienristeys, josta en vielä tiedä mitä odottaa, mutta arvostelut lupaavat hyvää. Ollikaisen Nälkävuosikin palaa yhä välillä mieleen, varsinkin sen nerokas loppu. Hurjien sukuromaanien sarja siis jatkuu, mutta kohta tekee jo mieli vähän höllätä, kun päivittäiset uutisetkin ovat nykyisin aika tuhtia tavaraa. Välillä tuntuu siltä kuin eläisimme keskellä laajaa historiallista romaania. Ketkä lopulta ovat sankareita, ketkä pahiksia?