sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kultaa ja kunniaa

Editan julkaisema historian oppimateriaali Memo 8 on voittanut kultaa Frankfurtin kirjamessuilla! Mahtava juttu, ja tietysti se ilahduttaa minua erityisesti siksi, että kaksi viikkoa sitten miniäkseni vihitty Minna Sallanen on ollut kirjan kustannustoimittajana. Sen sijaan että olisi juhlinut Frankfurtissa, hän työnteli Suomessa lastenvaunuja ja muurasi soseita puolivuotiaan Olavin suuhun. Elintärkeää sekin - ei historiaa vaan tulevaisuutta.

Historiasta puheen ollen, suuresti arvostamassani Lastenkirjahyllyssä rouva Huu arveli vastikään, että Sofi Oksanen olisi osaltaan herättänyt suomalaiset kirjailijat kiinnostumaan lähihistoriasta. Sofi on epäilemättä ollut viime vuosina suomalaiskirjailijoista menestynein historian kuvaaja, mutta en kyllä usko kenenkään lähtevän kopioimaan toista kirjailijaa tai hänen aiheitaan.

Koska omatkin kirjani on mainittu tällaisessa yhteydessä, voin vakuuttaa, että Kaukana omalta maalta lähti itämään jo vuonna 2002, kun menin työhön Pietariin ja tutkin Inkerinmaahan liittyviä historiakirjoja. Pääsin kuitenkin kirjoittamiseen käsiksi vasta kotimaahan palattuani 2008. Samaan aikaan vierailin usein Virossa mieheni työmaalla ja kiinnostuin sen lähihistoriasta. Mitään aikomusta jatkaa Muurikaisten tarinaa minulla ei silloin ollut, mutta se vain lähti kehittymään. Minulla oli omasta ja perheeni historiasta vielä kulttuurisokin kana kynittävänä ja se oli itselleni Kahden sateenkaaren pääteema. Kustantajahan markkinoi sitä rakkaustarinana, ja totta kai se sitäkin on, mutta kirjan kirjoittamisen sytykkeeksi tämä aihe ei olisi minulle riittänyt.

Muun muassa Rosa Liksom ja Riikka Pelo ovat kertoneet hautoneensa todella pitkään lähihistoriasta kertovia romaanejaan. Kirjojen "odotusaika" voi olla hyvinkin kymmenen tai kaksikymmentä vuotta, ennen kuin ne ovat kypsiä syntymään. Uskon myös, että jokseenkin jokaisen teoksen takana on yleisten syiden lisäksi henkilökohtainen tarve selvitellä asioita - ellei suorastaan trauma.

Siksi näen Sofi Oksasenkin vain yhtenä muiden joukossa tässä kirjailijarintamassa, joka yrittää hahmottaa, mitä viime vuosisadalla oikein tapahtui. Suomi on kahden kulttuurin rajalla etuoikeutettu siinä, että pääsemme lähietäisyydeltä haistelemaan idän ja lännen tuulia. Poliittiset muutokset vapauttivat ilmapiirin räjähdyksenomaisesti 1980-luvun lopussa. Minua pyydettiin 1980-luvun alkupuolella kirjaamaan muistiin inkeriläisen Maria Kajavan elämäkerta, mutta samalla sanottiin, ettei sitä voisi julkaista kirjana vielä aikakausiin, kenties ei koskaan. Jouduin kieltäytymään tehtävästä, koska olin lähtemässä kustannusalalta muihin töihin, mutta Eeva Mesiäinen otti sen asiakseen ja tekikin erinomaista työtä. Yhtäkkiä aika kypsyi myös kirjan Maria Kajavan pitkä taival julkaisuun jo vuonna 1990. Ehkä tämäkin painui mieleeni, niin että myöhemmin jouduin tekemään oman "Siperian-matkani".

Kirjailijat kääntelevät tuntosarviaan ja aistivat ilmapiiriä ja kun aika on kypsä, tekstiä alkaa tulla - joskus melkein samanlaista monesta tuutista yhtä aikaa.

2 kommenttia:

  1. On ihan luonnolista, että tietyt lähihistorian tapahtumat (ja toisaalta nykyhetken ongelmat) mietityttävät monia ja useampi kirjailija kirjoittaa samoista tai samantapaisista aiheista samaan aikaan. Todella moni kirjailija on esimerkiksi viime vuosina käsitellyt romaanissaan homoseksuaalisuutta toisen maailmansodan aikana tai niillä main. (ainakin Parkkinen, Hilvo, Köngäs, Kinnunen). Ja jokainen kirjailija käsittelee sitten aihetta omalla tavallaa.

    Kaksi sateenkaarta odottelee lukupinossa opiskelukiireiden hellittämistä :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä, eikä varmasti kukaan ole kopioinut toistaan, mutta aika on kypsynyt tällaistenkin pitkään peiteltyjen asioiden kertomiseen. Tsemppiä opiskeluihin, muut kirjat eivät karkaa mihinkään!

    VastaaPoista