keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Olavi rakastaa kirjoja

Eräs isoäiti tilasi äskettäin nettiantikvariaatistani pari lastenkirjaa. Hän kertoi viestissään, että lapsenlapsi, ikää noin puolitoista vuotta, rakastaa vanhoja Minttu-kirjoja yli kaiken. Ja rakastaa ylipäänsä kirjoja!

Kerroin, että niin rakastaa minunkin lapsenlapseni Olavi, ikää silloin noin puolitoista vuotta, nyt jo vuosi ja kahdeksan kuukautta. Kun menen häntä hoitamaan (vai hoitaako hän minua?), heti eteisessä laukustani etsitään tarmokkaasti uutta kirjaa.

Ehdimme päivän aikana lukea kärryllisen kirjoja ulkoilun, leikkien, ruokailujen ja päikkäreitten lomassa, samoja vanhoja uudelleen ja uutta tuliaista moneen kertaan. Joka kerta ällistyn pojan muistista ja sanavarastosta. Epäilemättä isä ja äiti ovat viihtyneet hänen kanssaan kirjojen äärellä.

Unelmoin, että olotila on pysyvä. Ettei tämä poika jonain päivä ilmoita, ettei häntä enää huvita lukea kirjoja. Että hän mieluummin näpyttelee pienillä sormillaan ruutua, jossa pomppii joku otus, jonka pitää paeta vihollista/ampua toista kaltaistaan/pelastautua putoamasta/kerätä pisteitä/voittaa toiset.

No, ehkä hän vielä joskus pelaakin, niinhän kaikki pojat tekevät ja melkein kaikki tytötkin. Mutta toivon, että hän sen lisäksi säilyttäisi intohimonsa käännellä kirjan lehtiä ja uteliaisuutensa katsoa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Sehän kirjoissa on merkillistä, että vaikka tapahtumat tietäisi jo etukäteen, joka kerta ne voi kokea uudella tavalla.

Olisikohan nyt alulla uusi sukupolvi, joka tykkää kirjoista? Haastan kaikki mummot kehiin!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti