Raili Mikkasen uutuuskirja Hilja. Yksi maailman ensimmäisistä kiinnosti minua henkilökohtaisista syistä. Ensinnäkin kirjassa kerrotaan työväenliikkeen alkuajoista erityisesti Viipurissa, ja toiseksi sisällissodan aallot heittävät päähenkilön Pietariin eli silloiseen Petrogradiin. Äidinisästäni tuli kaksikymppisenä yksi Viipurin työväen uhreista, kun hänet ammuttiin punaisten joukossa toukokuussa 1918. Hänen edesottamuksistaan en tiedä mitään, mutta Hotelli Ariston työntekijöihin kuuluvana hänet luultavasti imaistiin mukaan, vaikkei omia intohimojakaan olisi kauheasti ollut. Ja Pietarissa itse seitsemän vuotta asuneena, tosin Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, oli mielenkiintoista lukea kaupungin oloista silloin, kun kommunistit vasta aloittelivat siellä vallanpitoa.
Mikkanen paneutuu historian käänteisiin ja yksityiskohtiin kirjoissaan aina huolella, ja sen vuoksi suhtauduin luottavaisesti faktapuoleen. Tuntui kohtuuttomalta, miten paljon päähenkilö joutui kärsimään, vaikka hänen lähtökohtanaan oli hyvä tahto auttaa vähäosaisia ja kurjuudessa eläviä naisia ja lapsia. Enpä ollut tiennyt tästä kansanedustajaksi ensimmäisten naisten joukossa nousseesta opettajasta, Hilja Liinamaa-Pärssisestä aiemmin mitään, saati siitä että hän oli myös runoilija.
Elämä rikkoi naisen unelmat toinen toisensa jälkeen. Kirjaa on helppo lukea, kun tekstikokokin on tämän ikäiselle mukavan suuri ja tarina juoksee hyvin, mutta sisältö on raskasta seurattavaa. Silti toivon, että teos löytäisi monet elämäkerroista kiinnostuneet naiset. Suomen historiassa riittää etenkin naisten osalta hämäriä kohtia, joihin on tärkeää tutustua.
Kirjan kustantaja on Robustos, joka ei saa tuotteilleen juurikaan näkyvyyttä medioissa. Ei silti, eivät saa aina suuremmatkaan kustantajat: tämän tosiasian mainitsi Sofi Oksanenkin syksyn kirjamessuilla kirja-alan tämän hetken suurimmaksi ongelmaksi, vaikkei se häntä henkilökohtaisesti koskekaan. Ei arvosteluja, ei mainoksia, ei haastatteluja. Kuka osaa noukkia suunnattoman laajasta verkosta hyvät kalat? Minusta useimmat isotkin kustantajat tekevät kohtalokkaan virheen, kun kuvittelevat kaiken löytyvän sieltä eivätkä panosta juuri muuhun.
Ja taas kerran huutelen Kustannusyhdistykseen päin: Vuoden kirjat oli loistava opus, palauttakaa se edes jossain muodossa, että saisimme tietää, mitä kirjoja Suomessa vuosittain julkaistaan! Nyt jää liian moni pimentoon, vaikka miten yrittäisi seurata alaa.
