Taas on valittu kaikki kirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat. Ja kansalaisten on aika ottaa kantaa siihen, ovatko ehdokkaat oikeita vai eivät.
Penjami Lehto, joka kuului Finlandia Junior -ehdokasraatiin, totesi blogissaan, ettei ole olemassa "universaaleja ansiokkaan teoksen kriteereitä". Miten voisikaan olla. Kolmen raatilaisen makuasiat ratkaisevat lopputuloksen.
Lastenkirjahyllyn Päivi Heikkilä-Halttunen huomautti, että tänä vuonna peräti puolet FJ-ehdokkaista on sellaisia, ettei niitä ole edes kustantaja luokitellut lasten- tai nuortenkirjoiksi. Kirjastot eivät pysty esittelemään ehdokkaita lastenkirjaosastolla. Tästä voisi kyllä nostaa isommankin haloon. Oman oikeustajuni mukaan FJ-kilpailuun ei saisi edes lähettää muita kuin sellaisia kirjoja, joiden luokituksessa on L tai N. Tai jos rajat hämärretään, kustantajien pitäisi lähettää N-luokitetut myös ns. aikuisten Finlandia-kilpailuun - ja raatilaisten tietysti lukea ne kaikki.
Tänä vuonna muutaman nuortenkirjailijan ylläpitämässä Grafomania-blogissa ei lueteltu FJ-ehdokkaita eikä myöskään onniteltu, kuten edellisvuosina on ollut tapana. Useat grafomaanikoista ovat julkaisseet tänä vuonna laadukkaita ja epäilemättä ansiokkaita nuortenkirjoja, jotka kaikki kuitenkin jäivät tylysti ehdokkuuksien ulkopuolelle.
Mitä sitten pitäisi ajatella siitä yksinvaltiaasta, joka valitsee voittajan? Hän on joka vuosi mitä satunnaisin henkilö, joka valitaan muistaakseni alkuvuonna, jolloin kustantamoiden listat ovat valmiit. Ei siis voida enää spekuloida, mikä kirja kannattaisi tänä vuonna julkaista, kun on tuollainen palkinnon valitsija. Joka tapauksessa hän on joku julkisuuden henkilö, valitsi hän sitten Tieto-Finlandian, Finlandia Juniorin tai Finlandia-palkinnon voittajan. Sillä kai yritetään varmistaa suuren yleisön mielenkiinto. Nuortenkirjailijana mietiskelen, pystyykö "Duudson" Leppälä antamaan palkinnon muulle kuin Jukka Laajarinteen ja Timo Mänttärin kuvakirjalle Isä vaihtaa vapaalle (WSOY). Se näyttäisi sopivan hänen tyyliinsä.
Aikuisten Finlandian voittajaksi ennakoin Riikka Pelon "Jokapäiväinen elämämme" -romaania, vaikken ole sitä vielä ehtinyt lukeakaan. Se vain tuntuu kaikkein kiinnostavimmalta (myös messuilla ja radiossa kuulemieni haastattelujen perusteella) ja sopisi minusta teatterinjohtaja Asko Sarkolan valinnaksi. Ei silti, tänä vuonna kaikki kuusi romaania houkuttavat lukemaan. Merkillistä muuten, miten historiapainotteiseksi suomalainen kaunokirjallisuus on äkkiä tullut.
Tietokirjaehdokkaissa on nuoruudenaikainen tuttuni Matti Verkasalo, lääkäri, jonka en edes tiennyt harjoittavan vapaalaskua saati kirjoittavan siitä kirjaa. Olisipa jymy-yllätys, jos hän voittaisi! Kirja näyttää kauniilta, vaikuttaako se valintaan kun Helsingin taidemuseon johtaja Maija Tanninen-Mattila on valitsijana?
Onneksi valitsijat sentään lukevat kaikki kirjat. Voittajia ei vedetä hatusta. Mutta ihan varmasti koko Finlandia-historian lista näyttäisi erilaiselta, jos nyt sekotettaisi kaikkien eri vuosien valitsijoiden nimet siellä hatussa ja heidät arvottaisi satunnaisessa järjestyksessä päättämään uudelleen voittajista.
Joka tapauksessa on mukavaa, kun Suomella on marraskuun pimeydessä tällaista Kirjasäätiön kustantamaa viihdeohjelmaa, ja aika moni puhuu kirjoista ja hypistelee niitä käsissään.
