Minkä kirjan lapsi toivoo?

Lapsi toivoo tietysti sen kirjan, jonka mainos on televisiossa. Ja sen kirjan, josta on tehty elokuvia. Kuinka hän tietäisi mistään muista kirjoista?

Aikuinen ostaa tietysti sen kirjan, joka on kaupan Top Ten -listassa siinä lähellä ulko-ovea. Mitäpä muuta hän osaisi ostaa.

Kaupassa näyttävästi pöydille levitettyinä ovat nuo samat kirjat, jotka näkyvät medioissa. Ja kun Helsingin Sanomat kertoi Runeberg Junior -palkintoehdokkaista, sen palstamillimetrit olivat niin tiukassa, että se mainitsi yhdeksästä ehdokkaasta vain pari julkkiskirjailijaa.

 Kirjailijaliiton puheenjohtaja Jyrki Vainonen toteaa Kirjailija-lehden uusimman numeron pääkirjoituksessa, että kustantajat ovat lakanneet markkinoimasta suurinta osaa kustantamistaan kirjoista.

Niinpä. Ja siksi suuri osa ilmestyneistä kirjoista haudataan (makuloidaan?) hiljaisuudessa.

Ystäväni Salli Parikka Wahlberg, joka on muinoin kuvittanut useita lastenkirjojani, teki kauniin satukirjan alusta loppuun ihan itse ja myös kustansi sen. Sekä Helmet- että Piki-kirjastoissa kaikki hankitut kappaleet (Helmet-kirjastoissa pääkaupunkiseudulla yhteensä peräti 3 kappaletta!) näyttävät olevan jatkuvasti lainassa. Lapset, jotka pääsevät kirjastoon, josta Hiiriukin synttäriomena löytyy, tarttuvat siis siihen!

Tästä kirjasta ei näe mainosta televisiossa. Se on vanhanaikainen satukirja, jonka kuvat ovat täynnä hauskoja yksityiskohtia. Omenaa tekee mieli puraista heti! Siksi minäkin haluan nyt markkinoida Sallin kirjaa.

Kirjantekijät jos ketkä ovat oman onnensa seppiä. Onni sinänsä on mysteeri. Se lymyää milloin missäkin, jopa asioissa, jotka näyttävät ensin onnettomuudelta.

Minun onneni on tänä jouluna pelastaa viimeisetkin kappaleet makulointiin menossa olleesta kirjastani Kaksi sateenkaarta ja lahjoittaa ne Suomikoulujen tuki ry:lle. Se levittää ne ympäri maailmaa suomea opiskeleville nuorille. Voiko kukaan kirjailija parempaa unelmoida? Ihan kuin olisi voittanut arpajaisten pääpalkinnon!

Pienten kustantajien suuria kertomuksia vakaumuksesta

Nykyisen markkinamentaliteetin aikana hirvittää, mistä pikkukustantajien kirjat löytävät ostajia, kun kauppakin pelaa pitkälle suurten ehdoilla. Olen viime viikkoina lukenut kaksi kirjaa, joille soisin paljon lukijoita. Molemmat kertovat vahvasta vakaumuksesta, joka vaikuttaa koko elämään.

Muutama viikko sitten Kallion kirjastossa julkistettiin Tapio Puhakan esikoiskirja Romanialainen prinssi. Ainakin ennen muinoin korostettiin, ettei yksikään julkaisukelpoinen teos jää Suomessa pöytälaatikkoon. Puhakka on löytänyt romaaninsa kustantajaksi pienen Kirjokannen.

Oivaltavalla ja ytimekkäällä kielellä kirjoitetun romaanin minäkertoja on nuori mies, joka päätyy vakaumuksensa vuoksi aseettomaan palveluun ja lopulta totaalikieltäytyjänä vankilaan. Tarkasti havainnoidut tapahtumat tuntuvat omakohtaisesti eletyiltä ja henkilöt läheltä nähdyiltä. Aihe on vakava, mutta Puhakka osaa kuvailla asioita hauskasti ja ilkikurisesti. Kirjan ytimen hän on mielestäni tiivistänyt näihin kahteen lauseeseen: ”Kohtalon ivaa päätyä lusimaan juuri siitä ainoasta teosta, josta olen vähääkään ylpeä. Ja että sekin teko on tekemättä jättäminen.” Jossain kohdassa Puhakka välttyy hiuksenhienosti liialta julistamiselta. 

Romaanin teemaksi nousee väkivalta eri muodoissaan - juuri se mahti, jota vastaan päähenkilö haluaa nousta. Toivottavasti kieltä lahjakkaasti käyttävä tekijä saa tilaisuuden jatkaa kirjailijanuraansa.

Suomen Lähetysseura puolestaan on julkaissut Matleena Pinolan muistelmakirjan Polku on tässä. Tekijä kertoo omasta tiestään kohti lähetystyöntekijän kutsumusta, mutta polku lähtee jo isovanhemmista, joiden ratkaisut ovat vaikuttaneet vahvasti seuraaviin sukupolviin. 

Sodan aikana syntynyt kirjoittaja kantaa hämärinä muistoina matkassaan myös menetettyä Karjalaa. Hänen kuvauksensa omasta lapsuudestaan itäsuomalaisessa pappilassa herättää eloon menneen maailman ja on tärkeää suomalaista kulttuurihistoriaa. Näin meillä elettiin vain muutama vuosikymmen sitten!

Uskon kirjan koskettavan erityisesti heitä, jotka ovat kulkeneet nuoruudessaan samanlaisia polkuja ja tehneet elämäntyönsä kaukomailla, mutta muillekin se avaa näköalan elämään, jossa keskeistä on merkityksen löytäminen.