Kävin tänään kertomassa viimeisistä nuortenkirjoistani. Yleisön keski-ikä oli odotetusti lähellä kahdeksaakymppiä ja kaikki olivat naisia. Heitä kiinnostivat ennen kaikkea kirjojen aiheet, inkerinsuomalaisten nuorten kokemukset vainoista ja karkotuksista ja paluumuutto Suomeen.
He olivat juuri niitä nuoria, joista kerron kirjassa Kaukana omalta maalta. "Minun ei tarvitse lukea mitään", eräs heistä sanoi ja painoi huokaisten käden rinnalleen. "Se on kaikki täällä. Minä olen itse elänyt tuon kaiken."
Toinen kertoi itkien Leningradin piirityksen aikaisista pienistä leivänmuruista, joita äiti laittoi pöydältä talteen jaettuaan lapsilleen 125 gramman palaset kurjasta pettuleivästä. "Äiti antoi meille kaiken muun ja söi itse vain nuo muruset."
Heillä olisi riittänyt kirjailijalle puhuttavaa moneksi päiväksi, näillä iättömillä teoksilla. Nahkakansissa.
