perjantai 20. joulukuuta 2013

Hävityksen kauhistus

Minne olen viime aikoina silmäni ja korvani kääntänyt, siellä käydään keskustelua kirjojen hävityksestä.

Kaksi vuotta vanha kirja on passé, mennyttä kalua. En löytänyt omaanikaan, v. 2011 ilmestynyttä  Kaukana omalta maalta enää kustantajan kirjakaupasta, kun olisin tarvinnut muutaman lisää, mutta onneksi nettikauppa vielä myy sitä ja oikein edullisestikin, eläköön Adlibris! Odottelen nyt kuitenkin jo kirjettä, jossa minulle tarjotaan lunastettavaksi loppuerää.

Mitä tehdä lopuvarastoille, pohtii nimittäin kustantaja ja raapii päätään. Jokainen metri varastossa maksaa. Kuka keksii enää ostaa kirjaa, jota ei näy missään? No, tarjotaan kirjoittajalle 3-5 euron kappalehintaan. Mutta mitä ihmettä hän niillä tekee? Kotiin voi varastoida vaikkapa sata ja lahjoitella niitä pikku hiljaa, entäs loput? Eikö maailmassa ole ketään, joka haluaisi lukea niitä?

Kirjailija-lehdessä Rauha S. Virtanen kertoi, että Seljan tyttöjen viimeisten painosten loppuerät, yhteensä 1966 teosta suosikkisarjaa, on nyt makuloitu. Lopuista 2193 kirjasta hän osti 49 kappaletta. Kirjailijaa haastatelleen Terhi Rannelan mukaan kirjojen tuhoaminen herättää "kammottavia mielleyhtymiä".

Nuorisokirjailijoiden pikkujoulussa pohdiskeltiin, voisivatko kustantajat luovuttaa kirjojen loppuerät tekijöille nimellishinnalla. Siitähän voisi tehdä pykälän jo sopimukseen. Jos nykyisillä ehdoilla ostat kolmella eurolla 400 kirjaa, joudut pulittamaan hyvässä (tai huonossa) lykyssä puolet tekijänpalkkiostasi takaisin kustantajalle. Kaikki eivät halua perustaa omaa kirjakauppaakaan.

Eikä hävitys koske vain uusia kirjoja, vaan myös vanhojen kirjahyllyjen tyhjennyksiä. Monelta taholta olen kuullut, että kivijalka-antikvariaatit eivät vedä enää mitään. Tässä tuore todistus: "Ne eivät kelvanneet vanhuutensa vuoksi edes antikvariaattiin. Eko-torilla on kuulemma silppuri, jonne kannet pois revittyinä voi viedä ylimääräiset teokset." Toinen tuttu työhuoneensa siivoaja ratikkapysäkillä: "Antikvariaatti ei ottanut mitään. Olen nyt repinyt kansia ja heittänyt sivut paperinkeräykseen."

Edelliseltä todistajalta lunastin nettiantikvariaattiini muutaman laatikollisen "liian vanhoja" kirjoja. Olen parissa viikossa myynyt niistä jo neljä. Tietysti tämä on nykymaailmassa todellista slow-myyntiä, mutta sopii minulle. Ihminen löytää kauan etsimänsä vanhan kirjan. Hän tulee onnelliseksi, minä myös. Usein kerron kirjat luovuttaneellekin, missä mennään, että onnellisia olisi vielä lisää.

Onhan tässä tietysti yksi iso ongelma: minunkin hyllymetrini ovat rajallisia.




keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Yksi tärppäsi!

Vain Riikka Pelon ennakoin Finlandia-ehdokkaista oikein. Hyvä kun valitsijat olivat itsenäisiä ja lahjomattomia. Ja sitä paitsi, he valitsivat minusta noin silmämääräisesti arvioiden ihan oikein!

Nyt pitäisi vain saada kaikki kirjat käsiinsä ja alkaa LUKEA. Se kai on Finlandian pohjimmainen tarkoitus? Viimevuotinen Jääkin on minulta yhä lukematta, kun ostin sen miehelle ruotsinkielisenä... ja se on hänelläkin yhä kesken, vaikka hän puhuu ruotsia melko sujuvasti. Kieli ei kuulemma avaudu ihan vaivattomasti.

Hesari arvioi etukäteen, millaisista teemoista kirjoitetut kirjat yleensä voittavat Finlandia-palkinnon. Minusta jokainen lehden mainitsemista teemoista sopii aika yleisesti kaunokirjallisuuteen, joten tutkimus ei vaikuttanut kovin syvälliseltä. Historia, identiteetti, kulttuurien törmäys, kuolema, lapsuus, rakkaus, naisen asema, olemassaolo, suomalaisuus, uskonto, vieraus, yhteisö, yksinäisyys... mistäs muusta sitä voisi kirjoittaa?