Itseään syövä otus?

Tiina Raevaaran kolumni "Palkinto ei muutu hyväksi kirjamyynniksi" (HS 19.4.) oli taas tänä aamuna karmivaa luettavaa. Moni kirjailija (kuten Anna Amnell jokunen päivä sitten Facebook-päivityksessään) tietää, ettei saa kirjojaan enää kustantajien lyhentyville listoille - ja päättää kustantaa ne itse. Myynnin ja tulojen kannalta vaihtoehto ei taida olla sen huonompi kuin kustantajan saaminen.

Kustantajat ovat myynnin vähetessä lakanneet mainostamasta kirjoja (muutamaa ns. kärkihanketta lukuunottamatta). Monet ovat säästääkseen luopuneet myös painetuista esitteistä. Kirjoihin ei enää aina merkitä painovuotta tai painosta (pelätäänkö niiden paljastavan jotain, mikä ei ole kustantajan maineelle eduksi?).

Kirjakaupat puolestaan ovat sulkeneet lopullisesti ovensa tai ainakin lopettaneet näytevaraston ylläpidon. Sellainenhan tuottaisi kustantajallekin vain lisää makuloitavaa, kun kirjat kärsivät kuljetuksissa ja sormeilijoiden näpeissä. Kaupat ottavat myyntiin vain mainostettuja kärkikirjoja, koska jokaisen tuotteen on kannatettava se neliönsä tai senttinsä, jonka se vie kaupan tilasta.

Moni kirjailija saa työstään vain tekijänpakkkion ennakon, käytännössä korkeintaan tonnin pari, kun kirja ei koskaan myy yli ennakon kattaman rajan. Kirjamyynnillä elää vielä toistaiseksi kustantamojen, joidenkin painotalojen ja kirjakauppojen henkilökunta, mutta miten kauan? Koko ala näyttää itseään epätoivoisesti hännästä syövällä otuksella.

Haluan silti uskoa tulevaisuuteen. Tunnen monta nuorta aikuista, jotka tahtovat kirjoittaa kirjan. Siis ihan oikean kirjan, joka painetaan paperille ja myydään kaupassa! Nämä ihmiset saattavat lukea uutisensa mobiililaitteista, mutta silti he rakastavat kirjoja, joita voi kosketella käsin ja selata fyysisesti.

Ylihuomenna pääsen yhden tällaisen kirjan julkkareihin. Kauan eläkööt Kettu-Petteri ja hänen heimolaisensa! https://www.facebook.com/KettuPetteri1/

Hylättyjen käsikirjoitusten orpokoti

Ranskalainen kirjailija David Foenkinos, jolta suomeksikin on ilmestynyt useita romaaneja, mm. Nainen, jonka nimi on Nathalie (myyty miljoona kappaletta Ranskassa nimellä Délicatesse), kertoo uusimmassa kirjassaan Le mystère Henri Pik kirjastosta, josta voi lainata kustantajien hylkäämiä käsikirjoituksia. Siis sellaisia, joita on tarjottu jopa kymmenille kustantajille, mutta kukaan ei ole kelpuuttanut julkaistavaksi.

Foenkinos ei ole itse vastaavaa kokenut. Tosin hän kertoo tuoreessa Paris Match -lehdessä kirjoittaneensa 16 ikävuoden jälkeen seitsemän romaanikäsikirjoitusta, joista vasta viimeistä tarjosi viidelle suurelle kustantajalle. Muut neljä hylkäsivät sen, mutta Gallimard hyväksyi. Ensin hän uskoi sieltä tullutta yhteydenottoa pilaksi, mutta Gallimard näki potentiaalin.

Häntä kutkuttaa ajatus hylättyjen teosten orpokodista, mistä nämä käsikirjoitukset saisivat kodin ja missä ne olisivat lukijoiden ulottuvilla. Itse asiassa joku kuulemma onkin jo perustanut sellaisen - Amerikassa.

Hän ei usko, että tuhannet käsikirjoitukset kokevat hylkäämisen siksi että olisivat huonoja. Monet myöhemmin kuuluisiksi tulleet kirjailijat ovat ensin saaneet hylsyjä osakseen, vaikka yksikään kustantamo ei tietenkään voi myöntää, ettei tunnistaisi hyvää käsikirjoitusta. Kaikki tekevät mielestään työnsä hyvin. Foenkinos irvailee kustantajaa, joka mainostaa uutuuttaan: "Romaani, joka hylättiin 32 kertaa!"

Ennen menestyskirjaansa Foenkinos julkaisi itse romaanin, jota myytiin 3000 kappaletta, mikä on 65 miljoonan asukkaan Ranskassa vähän. Sitten tuli jymymenestys, jota kukaan ei odottanut, viimeksi hän itse.

Hänen mielestään on kuitenkin jotakin vielä pahempaa kuin se, ettei kirjaa julkaista. Monet kirjailijat joutuvat kokemaan, ettei heidän julkaistu kirjansa saa mitään vastakaikua, sitä ei löydy kirjakaupoista eikä siitä kirjoiteta lehdissä. Nimmareita ei tule pyytämään yksikään. Tämän kohtalon saavat hänen kokemuksensa mukaan osakseen monet, jotka ovat kuitenkin läpäisseet kustantajien seulan.

Suomessa puhutaan yleisesti, että tuhannesta kustantajille tarjotusta käsikirjoituksesta hyväksytään julkaistavaksi yksi. Mene ja tiedä, onko se tarkalleen totta, mutta uusien kustantamoiden syntyminen kertoo osaltaan siitä, että hyviäkin käsikirjoituksia kiertää kodittomana ympäriinsä. Monen kokemus vanhoista kustantamoista on myös aika raaka. Olisiko mahdoton vaatimus, että ne vastaisivat vaikka automaattikirjoituksella, että käsikirjoitus on saapunut kustantamoon ja kommentteja on odotettavissa kolmen, kuuden, yhdeksän tai kahdentoista kuukauden kuluttua?