Keskellä hankia odotan jo kesää. Miten
sattuikaan, Parikkalan Oronmyllyn kesäteatterin ensi kesän näytelmäksi
on tulossa isoäitini Aura Latvuksen tarina. Näytelmän nimeksi on annettu Hiekkaan piirretty. En vielä tiedä, mitä nimeen kätkeytyy, mutta se varmaan aukenee ajallaan.
Viipurista Parikanniemeen
-kirjani tuli siinä suhteessa painosta vähän myöhässä, että Mirja
Valtonen ja Teuvo V. Riikonen olivat jo ehtineet saada näytelmän käsikirjoituksen
valmiiksi ennen sitä. Kirjoittajat ovat kuitenkin kertoneet, että ohjaaja Eija Vilpas on suostunut tekemään kirjan pohjalta esitykseen joitakin viime hetken muutoksia.
Muutenhan
kirjan ja näytelmän ajoitus menevät nappiin. Toki esitys kattaa mummini elämää pidemmältä ajalta kuin niiltä kuudelta
vuodelta, joista kirjassa kerron - niin tärkeitä ja kohtalokkaita kuin ne jatkon kannalta
olivatkin. Ja ehkä jälkipolvet muistavat hänet Erkki Lemisen toimittaman kirjan ansiosta ennen kaikkea "orpojen äitinä", vaikka hän parinkymmenen Parikanniemen orpokodissa toimimansa vuoden jälkeen siirtyikin Jaakkiman kristilliseen opistoon.
En muista mummistani itse mitään, sillä oli vain vajaa kaksivuotias hänen kuollessaan. Päiväkirjojen, kirjeiden, taulujen, valokuvien ja aikalaisten muistojen avulla koen kuitenkin eläneeni mukana hänen murrosvuosissaan.
Jännittävää nähdä, miten näytelmän tekijät ovat ne kokeneet. Alan jo haaveilla kauniista kesäillasta Oronmyllyn leirikeskuksen katsomossa upeassa
itäsuomalaisessa maisemassa. Olen kerran istunut siellä puupenkillä nauttimassa itkettävästä ja naurattavasta esityksestä, niin kuin perinteisen kesäteatterin kuuluu vaikuttaa. Eija Vilppaan kokeneissa käsissä
tästäkin näytelmästä tulee varmasti unohtumaton elämys. Sitä ennen
käydään tietysti koronarokotuksessa! Ja ehkä vielä heinäkuussakin istutaanmaskit kasvoilla, mutta se kyllä kestetään - niistäminen vain voi käydä vaikeaksi.