Mitä Suomi lukee... vähän myöhemmin

Tämän vuoden kirjat on julkaistu, mainostettu ja kohuttu, pian kaikki palkittavat palkittu ja luettavat luettukin. Ensi vuonna ovat pinnalla taas uudet tuotteet, jotka vielä uinuvat kustantajien pöydillä tai (nimekkäimpien osalta) peräti kirjailijoiden päässä.

Kirjojen myynti riippuu monen monista asioista. Kukaan ei takaa, että listojen kärjessä ovat vuoden parhaat kirjat. Arvostelijatkin ovat niistä erimielisiä. Mutta erilaisten sattumien ja onnenkantamoisten ja markkinoinnin lakien tuloksena muotoutuvat kymmenen kärjessä -listat, jotka puolestaan ruokkivat itse itseään. Sitä ostetaan, mikä tuntuu olevan suosiossa.

Nettiantikvariaattini Apis Antikva on toiminut kahdeksan vuotta. Koska kaikki tuotteet on listattu tietokoneella Antikvaarin muistiin, pystyn helposti tarkistamaan, mitkä ovat olleet aikaa kestäviä suosikkeja.

Hankin kirjoja lähinnä yksin kappalein kirppiksiltä, mutta joskus suurempiakin eriä, kun joku tyhjentelee omia tai perikunnan hyllyjä. Perusperiaatteeni on, että ostan vain sellaista, minkä pitäminen ei harmita, vaikkei se menisi kaupaksikaan. Dekkareita hankin vain vähän, koska itse en lue niitä paljonkaan. Ylipäänsä ajattelen, että kirjojen on kestettävä aikaa. Hankinnat eivät ole järjestelmällisiä ja paljon riippuu siitä, mitä on saatavilla. Joistakin kirjoista eivät perikunnatkaan luovu.

Tein Top Ten -listat myymästäni kaunokirjallisuudesta kahdeksan vuoden ajalta (samassa listassa sekä kotimainen että käännetty) ja lasten- ja nuortenkirjoista. Nämä kirjat siis liikkuvat ja käyvät kaupaksi vielä sitten, kun niitä ei mainosteta eikä nostella näyteikkunoihin. Voisipa siis hyvinkin sanoa, että ne ovat kaikki jo klassikkoja. Joiltakin osin yllättävä lista!

Kotimainen ja käännetty kaunokirjallisuus:

1. Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina

2. William Golding: Kärpästen herra

3.-4. 

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen

 5.-7.

Jane Austen: Järki ja tunteet

Laila Hietamies: Lehmusten kaupunki

Antti Hyry: Kertomus

8.-12.

Laila Hietamies: Mäeltä näkyy toinen mäki

Yrjö Jylhä: Kiirastuli

Anja Kauranen: Ihon aika

John Steinbeck: Matka Charleyn kanssa

Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata

Suomalaisista olisi seuraavana Kaarlo Sarkian Runot, mutta samalla lukemalla on kymmenen käännöskirjaa Camusin Sivullisesta Tolstoin Anna Kareninaan.

Lasten- ja nuortenkirjat

1. L. M. Montgomery: Anna ystävämme

2.-7.

Richard Adams: Ruohometsän kansa

Louisa M. Alcott: Pikku naisia

Laura Ingalls Wilder: Pieni talo suuressa metsässä

L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

L. M. Montgomery: Annan unelmavuodet

Anni Swan: Iris rukka

8.-13.

Lewis Carroll: Liisa ihmemaassa

Louisa M. Alcott: Blumfieldin pojat

F. H. Burnett: Pikku prinsessa

Walter Farley: Mustan oriin poika

Rauha Virtanen: Seljan tytöt

Rauha Virtanen: Virva Seljan yksityisasia

Ihan tuntumassa on suomalaisista Aale Tynnin Satuaapinen. Monet sarjakirjat ja muut suosikit pääsisivät yhteismyynnillä listalle, vaikka eivät erillisillä nimikkeillä siihen yllä: suomalaisista mm. Merja Jalo, Tuija Lehtinen (suosituimpana omassa kaupassani Poika nimeltä Iines), Mary Marck, Rebekka Räsänen, Anni Polva, Kirsi Kunnas, Marjatta Kurenniemi, Laura Soinne ja Aili Somersalo pitävät hyvin pintansa näilläkin markkinoilla.

Onko ikivihreillä kirjoilla jokin yhteinen nimittäjä? Itsekin luin Iris rukkaa ja Pikku prinsessaa jo pienenä. Ne koskettivat. Pienen tytön kova kohtalo ja lopulta onnellinen loppu - siinä pettämätön yhdistelmä. Kirjan on tunkeuduttava ihon alle, sitten se ei vanhetu yhdessä sesongissa.

Hyvää lukujoulua kaikille! Oma toivelahjani on Rosa Liksomin Hytti nro 6. Sitä on painettu jo 100 000 kpl, joten en ole ainoa, jolle se on kääritty pakettiin. Saa nähdä, onko se vielä 20 vuoden kuluttua antikvaarien listoilla. Yhden yön pysäkkiä olen itse asiassa myynyt useankin kappaleen, joten kuka tietää, ehkä tästäkin tulee klassikko.

P.S. Tarkistuslaskennassa R. L. Stevensonin Aarresaari nousi Iris rukan ja kumppaneiden rinnalle.

Palkinto- ja ehdokassadetta

Loppuvuonna ropisee niin paljon erilaisia kirjallisuuspalkintoja ehdokkuuksineen, että päivälehdetkään eivät tunnu enää vetävän kaikkia listoja. Se on tietysti harmi, koska palkintojen tärkeä tarkoitus on etsiä kotimaiselle kirjallisuudelle lisää julkisuutta.

Tuoko Finlandialle enemmän palstatilaa se, että palkinto on huomattavan suuri? Tietynlainen jännitys syntyy myös siitä, että palkinnon lopullinen valitsija ei ole sama raati, joka on asettanut ehdokkaat, ja lisäksi hän on yleensä julkisuudessa tunnettu henkilö toisin kuin raatilaiset.

Sofi Oksasen voitettua sekä Finlandia- että Runeberg-palkinnot raateihin näyttää pesiytyneen ajatus, että ehdollekaan ei ole syytä laittaa samoja teoksia. Jotain rajaa sentään. Ja onhan hienoa, että Suomessa ilmestyy vuosittain korkeatasoista kirjallisuutta monien palkintoehdokkuuksien verran.

Vaikka minun pitäisi nyt jäävätä itseni, sanonpa kuitenkin, että vierastan Rouva Huun Lastenkirjahyllyssä esittämää ajatusta, jonka mukaan Topelius- ja Lydecken-palkintoraadit jotenkin "korjaisivat" FJ-raadin linjauksia. Uskon nimittäin jokaisen palkintoraadin tekevän vakavaa ja totista työtä ehdokkuuksia harkitessaan ja nostan hattua kaikille raatien jäsenille, jotka hiki hatussa kahlaavat läpi kymmenittäin teoksia ja pohtivat vaihtoehtoja. En väheksyisi ammattilaisten ammattitaitoa, vaikka ulkopuolelle varmasti jää aina kirjoja, joiden poisjäänti näyttää virheeltä. Mutta erittäin hienoa on, että kun palkintoja on useita, saadaan esille suuri määrä huomionarvoisia kirjoja.

Finlandia-palkintojen parin viikon aikajana ehdokasasettelusta palkinnonsaajan julkistamiseen on kohtuullinen. Jaksavatko kaupatkaan pitää esillä Runeberg-, Topelius- ja Lydecken-ehdokaskirjoja kuukautta tai lähes kahta? Nykykäytäntö johtuu tietysti siitä, että suomalaisten kirjat ostetaan pääosin jouluksi, mutta silloin on kaupoissakin tilanahtaus pahimmillaan.

Entä sitten se itse palkinto? Runebergista saa sentään 10 000 euroa, mutta 1700 euroa näyttää nykyaikana säälittävän pieneltä summalta. Eikö mistään löydy sponsoria, jonka tuella nämä lastenkirjapalkinnot voisi hilata edes 5000 euroon?  Yhden kuukauden taiteilija-apurahan suuruinen tuki on tietysti tyhjää parempi, mutta kun rinnalle on tullut 30 000 euron Finlandia Junior, palkinnot eivät ole missään suhteessa toisiinsa. Kuitenkin voittajakirjat voivat olla yhtä tasokkaita.

Tätä vuotta lukuunottamatta FJ-diktaattori on yleensä valitellut, että on vaikea verrata lasten- ja nuortenkirjaa toisiinsa ja valita niistä parempi. Yksi ratkaisuhan olisi jakaa palkinto kahtia, 15 000 kummallekin lajille. Kai tätä on jo mietittykin moneen kertaan. Sinänsä lanu-kirjallisuudelle on kyllä suuri voitto, että sen saama palkinto on yhtä suuri kuin aikuisten kirjojen.

Jos unohdetaan rahapuoli, suurin palkinto kirjailijalle on tietysti se, että hänen työnsä saa julkista arvostusta ja tunnustusta. Sen vaikutus on uskomattoman suuri epäuskon suossa taapertavalle tekijälle. Siksi oikein sydämestäni toivon, että uudet palkintoehdokkaat nauttisivat täysillä ja ottaisivat tilanteesta kaiken ilon irti. Ei teitä ole arvalla vedetty, kuten joku ehdokas veisteli. Asiantuntijat ovat tehneet valintansa ja ehdolle asetettujen kirjailijoiden työn jälki on painavaksi havaittu. Malja sille!

Aiheet etsivät kirjailijoita, kun aika on kypsä

Finlandia-voittaja Rosa Liksomia on viime päivinä haastateltu viestimissä oikein olan takaa. Hieno juttu. Useammin kuin yhden kerran olen kuullut hänen kertovan, että alkusysäyksenä kirjaan Hytti nro 6 on ollut junamatka, jonka hän teki hajoavan Neuvostoliiton halki parikymmentä vuotta sitten. Siitä teos alkoi hiljalleen kypsyä ja etsiä muotoaan. Hänen mielestään vie hyvinkin tuon verran aikaa, ennen kuin kirjailija pystyy käsittelemään aihetta voimakkaista tunnelatauksista irtautuneena. Jokainen kirjailija tietää, että etääntyminen niistä on tarpeen hyvän tuloksen aikaansaamiseksi.
 
Mari Viertola totesi Turun sanomissa pari viikkoa sitten arvioidessaan tämänsyksyistä kirjaani, joka kertoo inkerinsuomalaisista Stalinin puristuksessa: "Sofi Oksanen on vaikuttanut suomalaiseen kirjallisuuteen kuin herätyskello: moni muukin on havahtunut kuvaamaan pienten kansojen kohtaloa koneistossa nimeltä Neuvostoliitto."

Oksasen Puhdistus ilmestyi huhtikuussa 2008. Se ei ole ehtinyt vaikuttaa ainakaan Rosa Liksomiin. Oman kirjani sisältö ja rakenne on ollut päässäni melko valmiina yhdeksän vuotta, mutta ensimmäisen luvun jälkeen sain aikaa kirjoitustyön jatkamiseen vasta kaksi ja puoli vuotta sitten - itse asiassa Puhdistuksen ilmestymisen aikoihin. Olin kyllä nähnyt näytelmän, mutta kirjan luin vasta kun omani oli jo kuta kuinkin valmis. Se ei kerro edes samasta ajasta, ja näkökulmanikin on lapsen ja nuoren. Viro ja sen kohtalo tuli kirjaani mukaan siksi, että mieheni oli siellä työssä ja käydessäni häntä tapaamassa matkustelimme maata muutaman kerran ristiin rastiin. Tallinnan miehitysmuseon tutkin tarkkaan useaan kertaan ja Hiidenmaan Kassarissa kävin tutustumassa Aino Kallaksen maisemiin.

Luulin tekeväni maailman ensimmäisen nuorisoromaanin Stalinin vainoista, mutta yllätys yllätys, samaan aikaan toisaalla eli Yhdysvalloissa latvialaistaustainen Ruta Sepetys laati oman sukunsa vaiheista kuta kuinkin samantyyppistä tarinaa. Ja kuinka ollakaan, myös sama kustantaja, joka aiemmin on julkaissut nuorisoromaanini, oli bongannut Sepetyksen kirjan Harmaata valoa Bolognan messuilta ja ehtinyt ottaa sen ohjelmaansa juuri ennen kuin oma käsikirjoitukseni tuli lukuvaiheeseen. Kelju tilanne kustantajallekin, ja sillä hilkulla että kirjani yleensä pääsi listalle jonoon, kun käännöskirjan suhteen piti noudattaa kansainvälistä julkaisuaikataulua.

"Blagiaatista ei tietenkään ole kyse", toteaa Päivi Heikkilä-Halttunen Hesarissa. No ei totta vieköön. Minulla ei voinut olla harmainta aavistusta henkilöstä nimeltä Ruta Sepetys, jolle kirja oli esikoisteos. Emmekä voi epäillä Sofi Oksasenkaan vaikutusta Suomen lisäksi koko maailmankirjallisuuteen.

Muuta selitystä neuvostoelämän rävähtämiselle kirjoihin siellä ja täällä ei ole kuin ajan kypsyminen. Kyse on suuresta traumasta, joka vaatii paljon lisää käsittelyä myös kirjallisuudessa. Samasta syystä nuoret naiset ovat alkaneet kirjoittaa toisesta maailmansodasta. Isoisät ovat puhuneet lapsenlapsilleen, jotka nyt ovat kasvaneet aikuisiksi ja haluavat käsitellä historiaa kirjallisuuden keinoin.

Niin että hyvä kirjailija, kun ensin kuljet muutaman vuoden ympäriinsä haistelemassa ajan tuulia ja lopulta alat purkaa ainutlaatuista löytöäsi tietokoneen ruudulle, älä luulekaan ettei joku muu jossakin maapallolla jo kirjoittaisi samasta aiheesta. Mutta hällä väliä. Ei siitä sama kirja tule. Annetaan palaa.