maanantai 16. marraskuuta 2015

Pariisin taivaan alla


Yöpöydälläni on viime viikot ollut lukuvuorossa Simone de Beauvoirin päiväkirja Pariisi 1939-44. Se sai seurakseen kustannustoimittaja Essi Kytöhongan mukavasta postista (lehtileikkeessä Onnimannin arviointi kirjastani Kaksi sateenkaarta) kortin, jossa nautiskellaan elämästä pariisilaisessa katukahvilassa. Essi tietää Ranskan-taustani, muttei arvannut, että olen haaveksinut pääseväni taas talven mittaan istuksimaan pariisilaiseen katukahvilaan kaupungissa asustavan poikani Miikan ja miniäni Lauran kanssa.

Aloin vihdoin lukea kauan hyllyssä odottanutta kirjaa sodan ajan Ranskasta, koska halusin tietää, miltä kaupungissa silloin tuntui. Halusin kävellä de Beauvoirin seurassa sen katuja ja aistia, miten siellä kestettiin, kun hirmuvalta hivuttautui yhä syvemmälle sen elämään.

Lauantaiaamuna heräsin ystävän puhelinsoittoon: "Miten Miikka on selvinnyt? Mitä hänelle ja Lauralle kuuluu?" Sota Pariisissa ja katukahvila siellä saivat hetkessä kokonaan uuden, järkyttävän sisällön.

Kaupunki on historiansa aikana nähnyt monta vallankumousta ja vallanvaihtoa, monta taistelua, monta itkua, monta pelkoa. Sieltä on raastettu tuhansia ihmisiä, naisia, miehiä ja lapsia tapettavaksi kaasukammioihin ei kovin kauan sitten. Heitä, jotka vastustivat hirmuvaltaa, ammuttiin säälittä. Mutta yhä uudelleen Pariisi on noussut vapauden symboliksi. Kuten Simone de Beauvoir kirjoittaa kaupungin vapauduttua natseista: "Olimme saaneet maailman ja tulevaisuuden takaisin ja heittäydyimme elämään."

Niin, miten Miikka ja Laura ovat selvinneet? Täristen ja sokista vähitellen toipuen. Yksi iskuista tapahtui ihan heidän kulmillaan, sadan metrin päässä heidän kodistaan, paikassa jonka läpi he kävelevät päivittäin, terasseilla joilla he olisivat voineet istua viettämässä iltaa. He ohittivat paikan sinäkin päivänä, muutama tunti ennen kuin terroristi ampui siinä 19 ihmistä hetkessä kuoliaaksi. Nyt he ovat tehneet terrorisminvastaisen teon: lähteneet ulos. Vapautta ei voi mikään väkivalta lopullisesti kahlita.


http://lauraporsti.com/2015/11/14/kun-kotikortteleissa-jysahtaa/