Tätä hetkeä odotan koko talven: paju kukkii, aurinko paistaa ja ilman lämpötila kohoaa yli kymmenen asteen. Mehiläiset tepastelevat pesän suuaukolle ihmettelemään, nousevat sitten yksi toisensa jälkeen lentoon ja katoavat puron suuntaan. Jonkin ajan kuluttua ensimmäiset ahkerat palaavat intoa puhkuen retkeltään takajaloissaan isot siitepölypaakut kuin kirkkaankeltaiset tossut.
En väsy katselemasta tätä uuden kevään ihmettä. Olen saanut seurata sitä pienestä asti, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, ensin isän ja nyt omien mehiläispesien vierellä.
Samalla maalaismatkalla oli pakko miettiä myös sitä, miten maailma on lapsuuskylässänikin muuttunut muilta osin kuin mehiläisten kevätlennon suhteen. Ennen muinoin siellä oli viisi-kuusi sekatavarakauppaa, kirjakauppa, matkahuolto kahviloineen, pari kolme pankkia, posti ja jopa elokuvateatteri. Nyt on jäljellä kaksi kauppaa ja yksi osa-aikainen pankki. Rahaa saa kymmenen kilometrin päästä pankkiautomaatista, bensaakin on haettava yhtä kaukaa. Bussi kulkee enää harvoin - ennen pääsi yleisellä kulkuneuvolla kirkkoonkin, nyt ei.
Tuttava oli halunnut ostaa kaksi kappaletta kirjaani kuudenkymmenen kilometrin päästä Hämeenlinnan Infosta. Siellä oli ollut vain yksi (varmaankin näytevarastoa), mutta hän tilasi toisen. Sitä ei sinne ole koskaan tullut.
Tästä ei kai pitäisi tehdä numeroa. Mutta oli se vaan ennen vanhaan mukavaa, kun oman kylän kirjakaupasta voi Helinin sisaruksilta ostaa ihan minkä vain kirjan, ja jos sitä ei heti ollut hyllyssä, tilaamalla sen taatusti sai.
