Yksi syksyni kohokohdista on ollut syyskuinen illallinen, jolle sain kutsun WSOY:n kirjallisuussäätiöltä. Minut oli plaseerattu pyöreään nuorisokirjailijoiden pöytään, vsemmalle puolelleni kustanustoimittajani Essi Kytöhonka ja oikealle esikoiskirjailija Heidi Nummi. Sain kuulla hänen kirjastaan Petovala, joka oli juuri ilmestynyt, ja aktivistimummona minua tietenkin kiinnosti kovasti tällainen ekologinen dystopia.
Essin toisella puolella istui säeromaaneistaan tunnettu Dess Terentjeva, joka illan mittaan palkittiin säätiön tunnustuspalkinnolla, ja hän piti sen kunniaksi myös hienon puheen. Kun eiliset uutiset kertoivat Petovalan päässeen Finlandia Junior -ehdokkaaksi, totesin istuneeni tuon illan todella hyvässä seurassa. (Hiukkasen muistelin omaakin yllätysehdokkuuttani 14 vuotta sitten.) Lämpimät onnittelut, Heidi, Essi ja kaikki muut ehdokkaat!
Samalla mieleni on vähän haikea. En todellakaan ole kuvitellut enää tämän ikäisenä istuvani iltaa juuri julkaisseiden nuorisokirjailijoiden seurassa. Toki kirjoitin vielä neljä vuotta sitten yhdessä lapsenlapseni Saran kanssa kirjan Ihan vege ja parrakas Sulo, mutta tein sen oman Kustannus Apikseni kustanteena, kun isommat firmat eivät uskoneet sen myyntiin.
Kun lähetin Rudolfin näköisen pojan ensiversion WSOY:lle, halusin lähinnä kuulla karaistuneen kustannustoimittajan mielipiteen, voisiko se kehittyä kirjaksi, jonka sitten itse kustantaisin. Taustallahan on suvun historiaa, jota halusin tallentaa. Suorastaan ällistyin, että WSOY otti sen ohjelmaansa, kylläkin korjattuna versiona.
Luin äskettäin arvostamani Leena Majander-Reenpään muistelmat, joista välittyy loistava kuva suomalaisten kustantamojen maailmasta. Ymmärsin tosi hyvin kun hän totesi, että kahdeksankymppisten nuortenkirjailijoiden kässärit joudutaan palauttamaan.
Silti pikkuisen ihmettelin, kun Goodreads-sivustolla nimimerkin Zinetha taakse kätkeytynyt kriitikko on nähnyt kovasti vaivaa laskeakseen, että olen 5,3 kertaa Rudolf-kirjani päähenkilön ikäinen. Hän toteaa, että sen vuoksi en pysty käyttämään oikeanlaista teinislangia enkä kuvaamaan nykynuorten arvomaailmaa.
Luulen, että slangi ja arvot vaihtelevat Suomenkin kokoisessa maassa nuorilla aika paljon. Huomaan sen jo seuratessani kuuden 4-23 -vuotiaan lapsenlapseni elämää. Mutta en tietenkään kiistä lukijan kokemusta. Toki kirjaa pitää ja saa arvostella. Muistan suorastaan nolostuneeni, kun 28-vuotiaana julkaisemani Mennään Jasse -kirjan mainoksissa kehuttiin kirjailijan elävän "lähellä nuorten maailmaa". Itse asiassa paimensin parivuotiasta poikaani kotona enkä nähnyt nuoria kuin ohimennen kaduilla.
Pamela Tolalta kysytään tänään Hesarissa, miten hän nelikymppisenä osaa tehdä elokuvia sekä parikymppisistä Luusereista että eläkeikäisistä Teräsleideistä. "Voidaan kertoa vaikka mummoista, mutta tarina voi silti resonoida kaikenikäisille teemojen kautta." Nuorten toilailusta hän toteaa: "Voin hyvin samaistua johonkin, mitä he käyvät läpi, vaikka oman nuoruuden kokemuksen kautta."
Mutta ei pelkoa, Zinethan toive kohderyhmäni vaihdosta kyllä näillä näkymin toteutuu. Kirjailijoille on aina haaste löytää oikea ilmaisutapa ja kieli kuvaamaan kohdettaan. Ani harvoin kirjoja tehdään juuri omanikäisistä. En osaa arvioida, montako kertaa vanhempi tai nuorempi kirjoittaja saa olla onnistuakseen täydellisesti, mutta kyllä siihen paljon muutakin tarvitaan kuin oikea ikä.
