maanantai 13. helmikuuta 2012

Luuletko, että sinua ihaillaan?

Kävin kouluvierailulla pitkästä, pitkästä aikaa. Viides- ja kuudesluokkalaiset tytöt olivat valmistautuneet huolellisesti kirjailijahaastatteluun luokissaan. He halusivat tietää kirjoittamisesta, miten kauan kirjanteko kestää, lapsuudestani, toiveammatistani, koulunkäynnistäni, ketä toista kirjailijaa ihailen ja millaisia kirjoja itse luen. Lopuksi Elina ja Sanna tekivät yllättävän kysymyksen: Luuletko, että sinua ihaillaan?

Kysymys nauratti, mutta siihen oli helppo vastata, etten luule enkä ole koskaan luullut. Itse tosin sanoin ihailevani Astrid Lindgreniä, joka on tehnyt käsittämättömän monipuolisen uran ja kirjoittanut suuren määrän koskettavia, hauskoja ja kaikkiin kulttuureihin ympäri maailman leviäviä kirjoja. Mutta ihaillaanko Suomessa ketään lasten-ja nuortenkirjailijaa? Ja ihaillaanko täällä ylipäänsä kirjailijoita? Enpä oikein usko.

Sen verran tein myönnytystä, että sanoin kaikkien ihmisten, jotka toteuttavat luovuuttaan tavalla tai toisella, olevan omassa lajissaan ihailtavia. Ja uskon, että noista koululaisistakin voi tulla monen lajin tähtiä. Kun mietin lapsuuttani ja kirjailijoita, joiden teoksia silloin luin ahkerasti kotikylän kirjastosta ja tietysti joulu- ja synttärilahjoiksi saatuja omasta hyllystäkin, en muista ihailleeni kirjojen tekijöitä. Tuskin ajattelin heitä, vaikka luultavasti luin heidän nimensä kannesta. Minua kiinnostivat vain kirjat ja niiden henkilöt. Seljan tytöt, Pikku prinsessa, Mestarietsivä Kalle Blomqvist, Pertsa ja Kilu, Majken Stolt, Gulla-tyttö.

Kun liityin Yhteishyvän Sinä ja Minä -kerhoon, otin nimimerkikseni Ringelumman Kaija Pakkasen kirjasta, koska tämä kirjan henkilö oli punatukkainen kuten minäkin. Yllätys oli, kun luin lehdestä kerhonpitäjän vastauksen: "Etpä arvaakaan, kuinka läheinen tuo Ringelummasi minulle on!" Kirjailija itse piti lehdessä kerhoa, mutta en ollut siihen asti kuvitellutkaan, että voisin tutustua oikeaan kirjailijaan. Meistä tuli myöhemmin ystävät, kun lähdin opiskelemaan Helsinkiin ja pyysin Kaijaa lukemaan esikoisteokseni Saviminän käsikirjoituksen. Hänen tärkein ohjeensa oli: "Laita käsikirjoitus vuodeksi pöytälaatikkoon!" En malttanut kuin puoleksi vuodeksi, ja sitten kirja pääsikin Inka Makkosen seulan läpi julkisuuteen.

Harvat nuortenkirjailijat ovat niin tunnettuja, että  heidän nimensä olisi jäänyt monenkaan mieleen. Tietysti lapsilla ja nuorilla on omia mielikirjailijoitaan, joiden opuksia he lainaavat kirjastosta. Joku palkittu voi hetken paistatella julkisuudessa, ja Risto Räppääjä -elokuvat voivat tehdä Nopoloista jopa hetkeksi ihailtuja (ehkä ihailu kuitenkin kohdistuu enemmän Ristoon ja Nelliin?). Totuus on, että kun kyselen lähipiiriltäni muutamasta viime vuosina palkitusta eturivin nuortenkirjailijasta, mitä nimi heille sanoo, kohtaan vain päänpyörityksiä.

Ihailluksi tuleminen ei tietääkseni ole yhdenkään kirjailijan päämäärä. Luetuksi tuleminen kyllä. Ja myydyksi tuleminen olisi plussaa sekin, mutta yhä harvempien herkkua. Tästä käydään Grafomaniassa juuri tärkeää keskustelua. Kustantaja viestittää monelle, että myyntiluvut eivät vastaa odotuksia, ja seuraavan kirjan painos tulee olemaan entistä pienempi.

Entä jos kirjailijoista tulisi ihailtuja, myisivätkö kirjatkin paremmin? Minkälainen Idols-kisa siinä voisi auttaa? Ainakaan Top 10 -listoista ei ole hyötyä muille kuin niille topeille, joita kaupat tietävät jo seuraavan vuoden ennakkomyynnissä ottaa runsaasti hyllyilleen. Uusien nimien pääsy listalle nykyisillä markkinoilla olisi ihmeiden ihme.

Taidan alkaa ihailla kaikkia kollegoja, jotka sitkeästi vuodesta toiseen pakertavat uusien käsikirjoitusten kimpussa riippumatta siitä, näkyvätkö heidän kirjansa kaupoissa ja saavatko he työstään kunnon korvausta. Ja pakko ihailla vähän kustantajiakin, jotka vielä uskovat lasten ja nuorten tarvitsevan äidinkielellä kirjoitettuja kirjoja.

P.S. Tunnen olevani melkein tähti, kun pääsin mukaan Ismo Loivamaan uuteen "Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita" -teokseen! Edellisen kerran taisin olla vastaavassa kirjassa 1981-luvun alussa.

4 kommenttia:

  1. Minulta kysyttiin kerran kouluvierailulla, pystynkö liikkumaan tuntemattomana kaupungilla...

    VastaaPoista
  2. Siinäpä meille pulmaa kerrakseen. Ehkä joskus täytyy vähän naamioitua, kun ihailijat käyvät liian kiihkeiksi!

    VastaaPoista
  3. Poikkesin taas tänne. Ehkä aliarvioit itseäsi tässä ihailuasiassa. Googlasin sinua ja heti löysin lauseen kirjamessuilla vierailleelta:
    "oli kiire kuuntelemaan kirjailija Sisko Latvuksen haastattelua"

    Itsekin muistan, miten aikoinaan (ancient times) nähtyäni sinut Vivamossa olit juuri "se kirjailija". Sitä ei vain ollut tapana heti siihen aikaan kertoa. Olisikohan pitänyt :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista! Ihan hauska kuulla. Kyse on varmaan siitä, miten itse kokee ja rakentaa identiteettinsä. Minulla on ollut elämän aikana niin monta eri roolia, että kirjailijuus on harvoin ollut päällimmäisenä. Todellisia "tähtikirjailijoita", jotka yleisesti tunnetaan ja jotka elävät kirjailijan työstä, on Suomessa vain muutama harva. Ja julkisuuttakin taitaa rakastaa aika harva kirjantekijä. Siksi toiseksi, kun olen ollut myös kustantamon puolella työssä, kirja-ala näyttäytyy aika arkisena puurtamisena.

    VastaaPoista