Laskelmien armoilla

Metsämökin ikkunasta 3, karanteenipäivä  32

Nyt on piileksitty virukselta reilu kuukausi. Luen päivittäin erilaisia laskelmia: milloin rajoitukset mahdollisesti päättyvät ja mitä sitten tapahtuu, moniko kuolee siinä ja siinä tapauksessa, onko Ruotsin tie viisaampi kuin Suomen, kehittyykö rokotustestaus ja jos rokote saadaan niin milloin.

Laskelmia on hurjasti ja kuvittelen, miten innoissaan niiden tekijät ovat. He ovat nyt ongelmanratkaisijoita. Useimmista käyristä en kuitenkaan viisastu yhtään. Nehän ovat kaikki spekulaatioita ja todennäköisyyksiä.  Tärkeältä näyttää ennen kaikkea laskea, miten talous kestää mitäkin.

Eläkkeensaajana toivon tietysti, että saisin joka kuukausi tililleni rahaa välttämättömiin kuluihin. Niin taatusti työikäisetkin toivovat. Onhan se oikein ja kohtuullista. Mutta kaikesta huolimatta käsipyykkiä kylmässä  pohjoisviimassa puristellessani tunnen suorastaan outoa tyytyväisyyttä siitä, että talouden ja rahan mahdille on löytynyt pieni mutta pippurinen voittaja.

Elämässä kun on muitakin arvoja kuin se, että bruttokansantuote kasvaa. Tietysti olen pahoillani työttömyydestä ja kaikista sen lieveilmiöistä, kukapa ei olisi. Elatus ja vaatteet on Raamatun ikivanhan viisaudenkin mukaan ihmisen tarvitsema minimimäärä.  Vanhan käännöksen mukaan jatko kuitenkin kuului: tyytykäämme niihin.

Viime vuosikymmeninä meidän vauraassa kulttuurissamme on totuttu haluamaan ja himoitsemaan paljon enemmän. Mikä mieletön tavaravirta koko ajan onkaan pyörinyt maalla, merellä ja ilmassa!  Ja ihmiset sen mukana. Viis siitä, miten luonto kärsii ja ihmiset köhivät saasteisissa kaupungeissa.

Pikkuisen itseänikin kirpaisee se, että jouduin sulkemaan metsämökkiin lähtiessäni nettiantikvariaattini. Nyt kun verkkokauppa lehtitietojen mukaan oikein kukoistaisi!  Osa tätä tavaranpyöritystä olen siis pienessä mittakaavassa itsekin ollut, joskin vain vanhan tavaran kierrättäjänä. 

Jos jostain haaveilen, niin siitä päivästä, kun taas pakkaan asiakkaalle kirjan postiin. Mutta miten kaukana se päivä on? Kukaan ei osaa laskea. Siksi lähden taas tallustelemaan metsään ja katselemaan sinivuokkojen viattomia silmiä. Niillä on kiire kukkia, minulla ei kiirettä mihinkään.