Palautetta

Kun kirja ilmestyy, kirjoittaja odottaa tietysti saavansa lukijoilta jonkinlaista palautetta. Ehkä aikaa myöten virallisilta kriitikoiltakin, jos hyvin sattuu. (Joskus sattuu tosin pahastikin.) Onko kirjaa ymmärretty, onko se yhtään kolahtanut ja koskettanut?

Rudolfin näköisestä pojasta ei ole vielä ehtinyt tulla palautetta muualta kuin lähipiiristä. Kaikki kirjan lahjaksi saavat läheiset käsittelevät tulokasta ymmärrettävästi silkkihansikkain. Mutta tästä lankomieheltä tulleesta palautteesta olen erityisesti iloinnut: 

"Tuli sitten postia. Avasin. Illalla aloin lukea. Homma hidastui sitä mukaa kun silmät väsyivät, ennen kaikkea se vasen, joka näkee lukea. Puoli kahteen se venyi, mutta kesken ei voinut jättää.

Ei hyvän tähen. Ei kahdeksankymppisten mummojen kuulu osata nuortenromaaneja kirjoittaa, eikä liki yhdeksänkymppisten paappojen semmosista tykätä. Tars joku roti olla. Mutta ei: mailmankirjat on sekasin, taas kerran.

Niin että kiitos, Sisko!"

 

Kiitos, Samppa!

 

Muistelen kuusikymmentä vuotta sitten julkaistun esikoiseni ensi aikoja. Hesarissa oli tuntemattoman esikoiskirjailijan nuortenkirjasta ilmoitus oikein omalla naamalla. Viereisellä palstalla komeili Aila Meriluoto nuortenkirjoineen. Kirjastoneuvos E. J. Ellilä haki minut opiskelijakämpästäni Oksasenkadulta Bulevardille kustantajan syksyn avajaisiin. Kirjoittiko hän siitä etukäteen, en muista, mutta niin oletan, sillä puhelintahan minulla ei tietenkään ollut. 

 

Suurin ongelmani kustantajan kuhinoissa oli keksiä, mitä juomaa tilaan. Kaikki seisoivat lasi kädessä enkä tuntenut ollenkaan alkoholijuomia. Taisin pyytää tiskin

takana seisovalta juomanlaskijalta limskaa. Ellilä kehotti toimittajia: "Haastatelkaa nyt näitä kirjailijoita!" Ei ainakaan minua kukaan haastatellut.

 

Mutta esikoisen ensipainos oli vuonna 1965 4000 kpl eikä pian otettu  toinen painos tainnut siitä juuri jäädä. Siinäpä oli palautetta riittämiin. 

 

 Oi niitä aikoja!