Kirjat, jotka tekivät vaikutuksen

Tytär ällistyi, kun en joulun aikaan tarttunutkaan toivomaani kirjalahjaan, Aale Tynnin elämäkertaan, vaan kerroin kahlaavani Päivi Heikkilä-Halttusen tutkimusta 1940- ja 1950-luvun lasten- ja nuortenkirjallisuudesta. Ostin kirjan "Kuokkavieraasta oman talon haltijaksi" syksyllä Töölön kirjaston poistomyynnistä - tosin vaikea on sanoa ostamiseksi sitä jos maksaa 527-sivuisesta kirjasta alle euron.

Kirja tietysti kiinnostaa minua, koska kuulun juuri niihin suuriin ikäluokkiin, joiden lukuharrastuksista se kertoo. Kun se on ilmestynyt vuonna 2000, olin ollut vuosikausia muissa puuhissa etäällä nuortenkirjojen maailmasta, ja siksi tutkimus on silloin jäänyt minulta huomaamatta.

Tavallisin joululahja lapsuuteni perheessä oli kirja. Käytin sisarusteni kanssa ahkerasti myös kyläkirjaston palveluja. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, miksi jotkut nuortenkirjoista ovat silloin nousseet arvostettuun kaanoniin ja toiset jääneet pian ilmestyttyään unohduksiin. Nuortenkirjailijoiden arvostus tuntuu olleen vähän samalla mallilla kuin nykyisinkin: suurinta huomiota saivat ns. aikuistenkirjailijat, kun he julkaisivat lasten- tai nuortenkirjan.

Meillä oli kotona hyllyssä useita tutkimuksen esiin nostamista kirjoista, mutta Muumeja meillä ei näkynyt ekä Peppi Pitkätossuakaan. Pessi ja Illusia oli joka kodin kirja, mutta se ei lasta kummemmin säväyttänyt. Sen sijaan Burnettin Pikku prinsessa ja Salainen puutarha, Mary Marckin koululaistarinat, Väinö Riikkilän seikkailukirjat ja Anni Swanin romaanit kuluivat minun ja sisarteni käsissä satuvaiheen jälkeen. Saimme lahjaksi myös Topeliuksen Lukemisia lapsille -sarjaa, mutta siitä minua innostuttivat vain satunäytelmät, muuten Topelius tuntui vanhanaikaiselta. Hector Malot'n Koditon vei mennessään, Martha Sandwall-Bergströmin Gulla-tyttö myös ja tietysti Rauha S. Virtasen Seljan tytöt. Nuorten toivekirjasto oli kova sana ja sen julkaiseminen jatkui niin pitkään, että ehdin saada jopa yhden itse kirjoittamani kirjan (Evakkojunalla länteen) siihen 1980-luvulla.

Olen lueskellut viime aikoina joitakin lapsuuteni mielikirjoja uudelleen. "Pieni tuntematon" oli vieläkin koskettava. Ihmettelen, mikä Majken Stolt-kirjassa viehätti minua silloin: sehän kertoo itse asiassa vasta vihityn aviovaimon kriisistä! Kaiketi nuorista oli silloin ja on yhäkin kiinnostavaa lukea itseään vanhemmista. Ylipäänsä me nuoret olimme 1950-luvulla ainakin maalaiskylässä aika lailla lapsellisempia kuin teinit nykyään. Televisio alkoi avartaa maailmaani vasta kun olin 14-vuotias. Siinä iässä luin myös nuortenkirjan, joka vaikutti oman elämäni suuntaan. Minulla on yhä hyvässä tallessa Merja Otavan Priska kesästä kesään, jonka etulehdellä lukee: "Siskolle jouluna 1959 Äiti."  Se muutti kerralla käsitykseni siitä, miten nuortenromaaneja pitää kirjoittaa. Olin innoissani. Ei kulunut kuin pari vuotta, kun jo väsäilin omia käsikirjoituksia kustantamoille, ja kuusi vuotta, kun esikoiseni Saviminä näki päivänvalon WSOY:n Vihreässä kirjastossa.

Mutta nyt on Heikkilä-Halttusen tutkimus kahlattu läpi ja pääsen vihdoin tarttumaan lahjakirjaani "Hymyily, kyynel, laulu". Muuten, Tynnin lastenkirjat eivät koskaan kuluneet käsissäni, mutta antikvaarisen nettikaupan pitäjänä tiedän, että hänen Satuaapisensa menee pian kaupaksi, kun sellaisen vain onnistun jostain löytämään! Ainakin se on päässyt pysyvään kaanoniin.